22.-49. paivat: Rutiinia

Paivat kiitavat taalla ohi siivilla, tuntuu hurjalta ajatella, etta jaljella on enaa vain 27 paivaa Kanadaa. Blogissani on heinakuun ajan ollut hyvin hiljaista, koska harjoittelutilallani ei ole tapahtunut kauheasti mitaan kirjoittamisen arvoista. Ja on muuten vain laiskottanut :) Nyt olen kuitenkin sorvin aaressa taas, ja jospa kertoisin hieman Kanadan nupoutuskaytannoista.
Nupoutus tarkoittaa siis naudan sarvenaiheiden tuhoamista polttokolvilla polttamalla. Poltto tuhoaa sarvenaiheen verisuonituksen, jolloin sarvet jaavat kasvamatta. Valtaosa Suomen naudoista nupoutetaan paa-asiassa turvallisuussyiden vuoksi, sarvilla elaimet voivat aiheuttaa paitsi onnettomuuksia toisilleen, myos elainten parissa tyoskenteleville ihmisille. Suomessa on viime aikoina kayty runsaastikin keskustelua nupoutuksesta, ja etenkin siita, etta monilla tiloilla se tehdaan yha ilman nukutusta/paikallispuudutusta ja kipulaakitysta. Helsingin yliopistossa vasikan nupoutuskipua tutkiva projekti on tuottanut uutta tietoa asiasta ja sen myota aihe on noussut myos tavan tallaajien tietoisuuteen, esimerkiksi YLE uutisoi siita viime kevaana.

Eviran julkaisussa tavoitteena terve ja hyvinvoiva nauta (joka perustuu siis Suomen elainsuojelulainsaadantoon) todetaan seuraavaa:

"Pätevä henkilö saa myös tuhota naudan sarven aiheen alle 4 viikon ikäiseltä vasikalta. Naudan sarven aiheen tuhoaminen on sallittua ainoastaan käyttämällä kylmä- tai kuumapolttoa. Sarven aiheen tuhoamiseen ei saa käyttää lipeää tai muuta syövyttävää ainetta. Polttamiseen käytettävä väline tai laite on pidettävä puhtaana ja toimintakuntoisena. Kuumapolttoa käytettäessä polttoraudan on oltava punahehkuun kuumennettu koko polttamisen ajan ja sillä saa polttaa sarvenaihetta enintään 20 sekunnin ajan. Kutakin sarvenaihetta saa polttaa vain kerran. Polton aikana on huolehdittava siitä, ettei vasikka pääse liikuttamaan päätään."

Kun taas Kanadan National Farm Animal Care Council:n julkaisemassa Code of practice for the Care and Handling of Dairy Cattle kerrotaan nupoutuksesta nain:
 

"Disbudding and dehorning are done for the safety of cattle and their caregivers. Disbudding refers to removal of the horn bud prior to three weeks of age. Removal of the horn after this age is referred to as dehorning. Disbudding is recommended over dehorning because it is less invasive. All calves should be disbudded to avoid injuries and behavioral problems associated with horns in later life. It is also important that the job of disbudding be done correctly to avoid the re-growth of horn in the future.

Pain control reduces animal discomfort during disbudding and dehorning. Local anesthetics can reduce the pain caused by the procedure, but do not provide adequate post-operative pain relief. The most popular local anesthetic, lidocaine, is effective for two to three hours after administration. The use of analgesics in addition to a local anesthetic can minimize pain and stress in the hours that follow dehorning.

The use of a sedative can essentially eliminate calf response to the administration of the local anesthetic and the need for physical restraint during the administration of the local anesthetic and during disbudding/dehorning. Thus a combination of sedative, local anesthetic and an anti-inflammatory reduces the response to pain during and after disbudding/dehorning. The above drugs are only available with a valid VCPR.

REQUIREMENTS

Pain control must be used when dehorning or disbudding.

Bleeding control must be used when dehorning."

Kanadassa ei siis ole maaritelty nupoutuskaytantoja ja -aikoja yhta tarkoin kuin Suomessa. Kunhan se vain tehdaan kunnolla. Hyva asia on, etta taman maan loyhemman laakelainsaadannon takia tilat saavat kayttaa itsenaisesti rauhoittavia laakeaineita, joita varten Suomessa siis joutuisi kutsumaan elainlaakarin. Tama madaltanee kynnysta rauhoittavien laakeaineiden kayttoon. Tietysti tallakin asialla on kaantopuolensa, osaavatko tilalliset kayttaa laakkeita oikein?  Tosin, rauhoittavien helpommasta saatavuudesta huolimatta kaikki tilat eivat kuulemma siltikaan kayta sita. Tallakin tilalla ilmeisesti alkuvaiheissa kokeiltiin nupoutusta ilman rauhoitusta, ja tallaisen kasittelyn jalkeen elaimet olivat kuulemma vanhempinakin "aivan hulluja".

Suomessa olen nahnyt nupoutusta tehtavan seka rauhoitettuina, etta ilman rauhoitusta. Oman kokemukseni (joka tosin rajoittuu Suomen osalta vain muutamaan kertaan) perusteella taalla Kanadassa nupoutus hoidetaan nimenomaan kunnolla.. Sarvenaihetta saatettiin polttaa jopa minuutin ajan (en toki katsonut kellosta) ja kutakin aihetta poltettiin useampaan kertaan. Poltto tehtiin niin syvalle, etta sarvenaiheen paalta pystyi nyppaisemaan "nahkalakin" pois ja avoimesta haavasta nakyi aivan selkeasti paljas luu, etenkin jos sarvenaiheen ymparilla olevaa nahkaa liikutteli hieman.. Ehka olen hieman herkkis, mutta olo, joka syntyi tuon toimenpiteen jalkeen, ei ollut kovin mukava. Enka sen jalkeen ihmetellyt lainkaan, miksi rauhoittamattomista elaimista tuli hulluja.

Kuva on harmikseni otettu hieman liian etaalta, etta siita nakyisi kunnolla polttojalki. Vasikan paassa valkoisena nakyva ympyra on siis luuta, jonka paalta on poltettu nahka pois. Vertailun vuoksi suomalaista polttojalkea voi kayda katselemassa MTT:n julkaisemassa nupoutusmateriaalissa.

Olen varsin hyvin tietoinen siita, etta tassa blogissa olen useampaan kertaan vertaillut kanadalaisten ja suomalaisten lypsylehmien olosuhteita ja hyvinvointiasioita Suomen eduksi. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan kuvata Suomea minaan lintukotona, esimerkiksi jalostuksen suhteen Kanadassa ollaan valovuosia Suomea edella ja onhan Suomessa otettu hyvin paljon mallia kanadalaisesta navettarakentamisestakin. Hyvinvointiasiat ovat kuitenkin Suomessa paljon enemman julkisessa keskustelussa, mita taalla. Myoskin tautitilanne on aivan taysin eri luokkaa Kanadassa, mita Suomessa. Esimerkiksi kaytannossa jokaisella tilalla taalla on palvisilsaa ja valista minusta nain suomalaisena tuntuu, etteivat nama taalla hirveasti jaksa mokomasta taudista edes stressailla. Jamie kertoi, etta han saa itseensa palvisilsatartunnan melkein joka vuosi ja Maida joka toinen.. Ja minusta tuli hygieniafriikki sen jalkeen. Loysinpa nettisivunkin, jossa kerrotaan, kuinka palvisilsatartuntaa voi ehkaista (ihmisessa) ja mita sitten pitaa tehda, jos sellaisen saa. En niin hirveasti hyppinyt riemusta, kuin luin ohjelistalta kohdan "E. Minimize any close contact with others." :(

20. ja 21. Paiva: Hengailua ja elainsuojeluavautumisia

Takana on taas kaksi rentoa paivaa, jolloin ei ole oikeastaan tapahtunut paljoakaan mitaan. Olen kai flunssailussani nayttanyt niin surkealta naylta, etta minut on paastetty suhteellisen vahalla tyonteolla, mika onkin ollut ihan kiva juttu. Olen nukkunut aivan hirveasti, 9h younien jalkeen on viela ollut tarvetta nukkua 3h paivauniakin. Luulin ensin, etta vasymys johtuu tasta taudista, mutta syy taiskin olla hoitokeinoissa. Nama antoivat minulle taalla jotakin flunssalaaketta, joka taisi toimia minuun kuin tsetse-karpanen: iski armoton ja loputon vasymys, johon ei mikaan unen maara auttanut. Tana aamuna unohdin ottaa tuota flunssalaaketta, ja heti on ollut paljon virkeampi olo. Jannittavaa, luulisi, etta laakkeen tarkoitus olisi saada olo paremmaksi..

Tilalla ei ole tapahtunut mitaan kovin erikoista naiden parin paivan aikana. Elainten kanssa kun on tekemisissa, niin tietenkin kaikkea yllattavaa ja suunnittelematonta sattuu, niin kavi tallakin kertaa, mutta onneksi paastiin saikahdyksella. Tana aamuna lypsylle mennessani oli vasikka-aitauksessa vastassa saikahdyttava naky: vasikka retkotti kyljellaan jalat oikosenaan aivan liikkumatta ja silmat melkein nurin kaantyneena. Reppana oli se sama vasikka, jolla on talla hetkella pahin palvisilsatartunta ja "pink eye". Aitauksen reunalta en yltanyt koskemaan vasikkaa, mutta heitin pienen kiven, joka kopsahti kumeasti vasikan mahaan. Vasikka vain lotkautti vasyneesti sentin verran toista korvaansa, mutta helpotuin jo siitakin, ainakin se oli viela elossa. Sydan kurkussa juoksin navetalle hakemaan Jamieta, joka ottikin heti jalat alleen. Jamie pyoritteli ja kaanteli vasikkaa, mutta se ei jaksanut nousta. Pikadiagnoosina tilanteeseen oli se, etta vasikka oli heinakasan reunalla makoillessaan pyorahtanyt ympari kyljelleen. Lehman potsi on melkoinen kaymissammio, joka tuottaa jatkuvasti kaasuja, jotka lehma sitten poistaa royhtailemalla. Kyljellaan maatessaan lehma ei pysty royhtailemaan, joten kaikki kaymiskaasut olivat jaaneet vasikkaparan mahaan, joka oli pullistunut aivan palloksi. Vasikka nostettiin makaamaan normaaliin asentoon ja sitten vain toivottiin parasta, etta lypsyn aikana se olisi toipunut tilastaan ja saanut royhtailtya kaiken kaasun ulos. Talla kertaa onni oli myota ja vasikka oli jalkeilla meita vastassa kun palasimme lypsylta tupaan.

Keskiviikkona aamulypsyn jalkeen siirreltiin vasikoita ja hiehoja laitumilta toiselle ja tehtiin hieman uudelleenryhmittelya, niin etta suunnilleen samankokoiset ja -ikaiset elaimet olivat yhdessa. Jamie sitoi pari hiehoa/vasikkaa kerrallaan traktorin etukuormaajaan kiinni ja sitten lahti hitaasti peruuttamaan, niin etta elaimet pystyivat kavelemaan perassa uudelle laitumelleen. Myohemmin paivalla siivoiltiin vasikkaigluja. Jamie nosti traktorin etukuormaajalla aina iglun kerrallaan sivuun ja mina pesin ne puhtaaksi painepesurilla. Silla valin Jamie kaapi etukuormaajalla vanhat kuivikkeet iglun paikalta pois ja levitti puhdasta hiekkaa paalle.

Taalla Kanadassa melkein kaikki tapaamani karjatilalliset vannovat iglujen nimeen, silla niissa vasikat kuulemma kasvavat hyvin ja ovat terveita. Tama puhdistusoperaatio ei ainakaan lisannyt omaa ihastustani tahan kasvatusmenetelmaan, iglujen hoito kun vaikuttaa niin kovin tyolaalta. Puhdistusoperaatiossa taisi menna tunnin verran kahdelta ihmiselta, ja puhdistettavia igluja oli 4. Olkoonkin, ettei naita hokotyksia tarvitse olla koko ajan puhdistamassa (vasikat ovat niissa 3kk ajan), mutta talvella niiden edustat pitaa myos puhdistaa lumesta. Ja luntahan taalla kuulemma piisaa. Olen saanut kuulla juttuja, etta parhaimmillaan (pahimmillaan) yhden myrskyn aikana voi tulla metrinkin verran lunta lisaa. Joten lunta taalla tosiaan on huomattavasti enemman, mita Suomessa. Kai silla on sitten jotain tekemista taman kosteamman ilmastonkin kanssa.

Vaikka iglut ovatkin tyolaita hoitaa, suurin epailykseni niita kohtaan johtuu aivan muusta kuin siita, etta haluaisin paasta vahemmalla tyomaaralla. Sen perusteella, mita minulle on opetettu vasikalle ihanteellisista olosuhteista, talvella ulos koppiin laittaminen ei ole vasikan hyvinvoinnin edistamista. Myonnan, etta saatan olla myos vaarassa, silla edes tutkimustietokaan ei nayta olevan yhdenmukaista sen suhteen, onko iglukasvatus hyvasta vai pahasta. Suomen maataloustieteellisen seuran sivuilla on aika napsakka esitys pikkuvasikoiden kasvattamisesta eristamattomissa olosuhteissa.

Koska kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta perehtya asiaan niin paljoa, niin copypastetetaanpa lyhyesti: "Vastasyntyneen vasikan energiavarastot ovat rajalliset ja ne hupenevat nopeasti epäedullisissa olosuhteissa.Vasikoiden kyky sietää alhaisia lämpötiloja kehittyy kasvun myötä eristyksen (karvapeite,

ihonalainen rasva) parantuessa ja lämmöntuoton lisääntyessä. Vasikan alempi kriittinen lämpötila on

vastasyntyneenä +9–13 °C, kolmen viikon iässä +8 °C ja kuukauden iässä 0 °C."

Ja koska nama termit eivat varmaan tavantallaajalle sano mitaan, niin jatketaanpa copypastetusta: "Termoneutraalialue on tasalämpöisen eläimen ympäristön lämpötila-alue, jossa eläimen ei tarvitse käyttää aineenvaihdunnallisia mekanismeja lämpötilansa säätelyyn, vaan siihen riittävät lämmönhukkaa säätelevät mekanismit. Termoneutraalin alueen ylärajaa kutsutaan ylemmäksi kriittiseksi lämpötilaksi ja alarajaa alemmaksi kriittiseksi lämpötilaksi. Alempi kriittinen lämpötila on ympäristön lämpötila, jossa eläimen täytyy lisätä aineenvaihdunnallista lämmöntuottoaan säilyttääkseen lämpötasapainonsa. Ylempi kriittinen lämpötila on ympäristön lämpötila, jossa eläimen täytyy tehostaa haihduttamalla tapahtuvaa lämmönhukkaa säilyttääkseen lämpötasapainonsa."

Eli suomeksi sanottuna, jos alle 2 viikon ikaista vasikkaa pidetaan alle +13 - +9 lampotiloissa, sen tarvitsee tuottaa lisaa lampoa joko lihasvarinalla tai kayttamalla ruskeaa rasvakudostaan nopeaan lammontuottoon.

En oikein tieda, kuinka minun tulisi suhtautua tahan igluasiaan. Kai siina taytyy jotain hyvaakin olla, jos kerran kaikki vannovat sen nimeen (toisaalta taytyy pitaa myos mielessa, etta 1000 paskakarpastakaan ei voi olla vaarassa..). Tavallaan harmittaa, etta en ole taalla enaa talvella, enka paase itse omin silmin nakemaan, kuinka tuo homma toimii. Sen perusteella, mita olen taalla tahan asti nahnyt, suomalaiset ja kanadalaiset katsovat kuitenkin melko erilaisin silmin elainten terveys- ja hyvinvointiasioita.

Yritin tana iltana penkoa netista selville, millainen on Kanadan elainsuojelulainsaadanto, mutta koko maata koskevista lakiteksteista loysin vain elainten kuljetusta ja teurastusta koskevia pykalia, ja rikoslaista maininnan, etta elaimia ei saa pahoinpidella. Ontarion provinssin lainsaadannosta loytyi vastaavanlaisia, kovin yleisia ja ylimalkaisia pykalia, eika lainkaan mitaan samankaltaisia hyvin yksityiskohtaisiakin lainkohtia, mita Suomen elainsuojelulaissa ja -asetuksessa. Kysyessani asiasta Maidalta, kavikin selville, etta taalla ei maaritellakaan laissa samalla tavalla "minimiolosuhteita elaimille" mita Suomessa. Turhaan siis lakiteksteista etsin, millaiset tilavaatimukset taalla on naudoille. National Farm Animal Care Council (NFACC) on taalla julkaissut elainlajikohtaiset ohjenuorat, jotka kulkevat nimella Code of Practice for the Care and Handling of Farm Animals. Huomionarvoista on se, etta nama ohjenuorien sisallot eivat ole suinkaan lakeja, vaan suosituksia. Ainakin lypsykarjaa koskevassa ohjenuorassa on kylla erikseen mainittu tuotannolle asetetut vaatimukset, mutta ohjevihkosen alkusivulla todetaankin:  "Requirements refer to either a regulatory requirement, or an industry imposed expectation outlining acceptable and unacceptable practices."

Myonnan, etta taman parin tunnin selailun perusteella en ole kovinkaan hyvin perehtynyt taman maan elainsuojelulainsaadantoon, mutta nopealla vilkaisulla aika harva tuon oppaan vaatimus on sellainen, jonka loysin lakipykalista. Taman kaiken perusteella sain sellaisen kasityksen, etta taalla teollisuus (meijeri-, liha-) maarittelee sen, mita elaimille saa tehda ja millaisissa olosuhteissa niita saa pitaa. Koska lakipykalat nayttavat olevan melko yleista liirumlaarumia elainten pito-olosuhteiden ja kohtelun osalta, taalla onkin useita eri tahoja, organisaatioita ja jarjestoja, jotka ovat ottaneet asiakseen elainsuojelun hoitamisen. Jokainen naista kuulemma tietenkin tulkitsee asioita omalla tavallaan, joten elainsuojeluvalvonnasta on viime aikoina tullut taalla aika villia.

Loppuvuodesta 2010 taalla Ontariossa oli tapaus, jossa eraan elainsuojelujarjeston (Ontario Society for Prevention of Cruelty to Animals, OSPCA) edustaja oli tehnyt lypsykarjatilalle tarkastuksen nimettoman yhteydenoton perusteella. Tarkastuksen syy oli se, etta tilan hiehot olivat talvella ulkona jaloittelemassa. Tilan elaintenpito oli NFACC:n ohjenuorien mukaista, mutta elainsuojelutarkastajallapa olikin muunlainen kasitys hyvasta elaintenpidosta ja han tuomitsi tilan sakkoihin. Tila otti elaimet sisaan, ja tarkastuskaynnilla sama elainsuojelutarkastaja loysikin muuta moitittavaa: sisatiloissa olevilla elaimilla olikin nyt liian vahan tilaa ja kirjoitti lisaa sakkoja. Tilanpitajat nostivat syytteet tata tarkastajaa vastaan ja juttua puidaan taalla parhaillaan. Maanviljelijat ovat taalla todella tuohtuneita ja turhautuneita tapauksesta, silla heidan mukaansa ei ole oikein, etta elainsuojelujarjestojen edustajat saavat oikeuden tehda tallaisia tarkastuksia ilman asianmukaista koulutusta ja edes perus tietotaitoa maanviljelysta ja tuotantoelainten pidosta. Elaintenkasvattajat ovat taalla ovat talla hetkella hyvin peloissaan naista tarkastajista, jotka sauraavat omia ohjenuoriaan ja jotka tekevat nain raskaasti elaintenkasvattajia koskettavia paatoksia pelkastaan mutu-tuntumalta. Lisaa tasta surullisesta tapauksesta voi lukea taalta.

Luojan kiitos, etta Suomessa on elainsuojelulaki, joka on yksi ja sama aivan kaikille!

19. Paiva: Yllatyksia ja yokotyksia

Etta tallainen paiva tanaan.

Herasin flunssahorkkaisesta unestani keskiyolla siihen, etta lehma huutaa kurkku suorana hataisella aanensavylla. Hetken aikaa molinaa kuunneltuani ja kuulosteltuani, onko kukaan muu herannut meteliin ja lahtenyt tarkastamaan asiaa, paatin, etta tuollainen huuto ei ole ihan normaalia ja lahdin ulos. Talla alueella kuitenkin liikkuu kojootteja, susia ja mustakarhuja, niin parempi pelata varman paalle. Navetassa metelin aiheuttajaksi selvisi navettaan poikimista odottamaan jatetty hieho ja hetken paasta loytyi vasikkakin sontaloorista. Kaikki naytti olevan hyvin, uusi aiti vain oli hieman aanekkaampaa sorttia ja yritti jumalattomalla moyrynnalla kai saada vasikkaansa luokseen. Raahasin vasulin lehman eteen, joka alkoikin samantien nuolemaan sita tarmokkaasti puhtaaksi. Muistan joskus lukeneeni suomalaisia keskustelufoorumeita, joilla kilvan manailtiin sita, kuinka pitkalle jalostetut rodut ja etenkin holsteinit olisivat jalostuksen tuloksena menettaneet "aidinvaistonsa" ja kiinnostuksensa vasikoiden hoivaamiseen. Saattaa viela olla turhan aikaista sanoa tata, mutta taalla ainakin tahan mennessa kaikki nakemani lehmat ovat olleet suorastaan yli-innokkaita hoivaajia.. Viimeyoinen vasikkaoperaatio ei ainakaan kumonnut tata vaitetta.

Aamulypsyn jalkeen elainlaakari kurvasi paikalle tekemaan tilan lehmille tiineystarkastuksia. Jamie oli koonnut listan kaikista lehmista, jotka olivat 1-3kk siemennyksesta, tyhjia (siementamattomia) tai joiden kiimaa ei oltu havaittu. Listalla oli n. 3/4 tilan lehmista, joten hommaa riitti hetkeksi.

Elainlaakari tunnusteli perasuolen kautta lehman kohtua ja munasarjoja ja katseli perasuoleen tyonnetyn ultra-aanilaitteen avulla, loytyyko kohdusta sikiota ja milta munasarjat nayttavat. Ultra-aanilaite oli kannettavaa mallia ja siina oli nenalle silmalasien tapaan laitettava "naytto", jonka kautta ELL katseli ultra-aanilaitteen loytamaa kuvaa lehman sisalta.

Jamie sanoo olevansa onnellinen, etta elainlaakari kay heidan tilallaan vain 8 viikon valein.. Hanen mukaansa tavanomaisilla tiloilla saattaa ELL kayda jopa 2 viikon valein, kun kaynnistetaan elainten kiimoja laakkeilla.. Enimmakseen ELL tulee talle tilalle vain tekemaan tiineystarkastuksia, mutta samalla hoidetaan myos muita juoksevia asioita, niin myos tallakin kertaa. Lehmalta, jolla oli ollut juoksutusmahan kiertyma ja joka oli jouduttu sen vuoksi leikkaamaan, poistettiin tikit. Toiselta lehmalta loytyi valtavan kokoinen patti oikean etujalan kyynarpaan takaa. ELL tunnusteli pattia ja tuumasi sen olevan tulehduspatti ja olevan taynna mataa.

ELL tokkasi ensin pattiin neulan varmistuakseen patin sisallosta, ja kun neulaa pitkin alkoi valua harmaanruskeaa mataeritetta, diagnoosi oli silla selva ja kaivettiin skalpelli esiin ja vedettiin kyynarpaahan muutaman sentin mittainen viilto..

... Josta alkoi valua litroittain veren ja madan sekaista monjaa. Nami! Lehma ei tuntunut olevan moksiskaan viillosta, se ei edes varahtanyt siita, lieneeko helpottunut ihonalaisen paineen laskemisesta.. Elainlaakarin mukaan lehma oli kolhaissut kyynarpaansa johonkin tai sita oli pistanyt jokin, joka oli saanut aikaan tulehdusreaktion elaimessa.

Hoidettavien elainten listalle paasivat myos vasikat, joilla oli "pink eye", eli infectious bovine keratoconjunctivitis (IBK), suomalaiselta nimeltaan infektiivinen keratokonjunktiviitti. IBK on karpasten levittama tauti, joka johtuu Moxarella Bovis -nimisesta bakteerista. IBK aiheuttaa naudalle silmatulehduksen, joka iskee etenkin nuoriin elaimiin. UV-sateilylle altistuminen voi myos laukaista tulehduksen ja taman vuoksi suurin osa IBK-tapauksista onkin kesa-aikaan. Hoitamattomana IBK voi pahimmillaan aiheuttaa jopa sokeutumisen. IBK:sta voi lukea lisaa taalta (englanniksi).

Kuvasta nakyy IBK:n aiheuttama varimuutos silmassa, se on vaalea ja osittain vaaleanpunainen, mista taudin kansanomainen nimi, pink eye, johtuukin. Elaimia hoidettiin silmatipoilla ja nahan alle pistoksena annettavalla laakkeella. Jos silmatipat eivat ole tehonneet 3 paivan kuluttua, hoito taytyy uusia.

Kuvasta myos nakyy, etta talla tilalla on palvisilsaa.. Palvisilsaa on talla hetkella nakyvilla vain kahdella vasikalla, mutta todennakoisesti koko karja on sen kantaja. Taalla Kanadassa palvisilsa ei ole samalla tavalla saneerattava tauti, kuin Suomessa. Suomessa palvisisan esiintymisesta on aina ilmoitettava ja siita on hankkiuduttava eroon. Elaintautien torjuntayhdistyksen sivuilta loytyy lisaa tietoa palvisilsasta ja sen saneerauksesta. Kanadassa seka elainlaakarit etta karjanomistajat tuntuvat vain kohauttelevan olkapaitaan talle taudille, se on taalla tauti, jolle ei kuulemma voi mitaan ja sita on vain siedettava. Tilalla tanaan kayneen elainlaakarin mukaan taalla ei edes ole tarjolla rokotetta palvisilsaa vastaan. Joskus aikaisemmin sellainen kuulemma on ollut, mutta sen valmistus lopetettiin, koska kukaan ei ostanut sita. Elainlaakarin mukaan skandinaviassa halutaan torjua palvisilsaa, koska nahkateollisuus on meilla niin paljon merkittavampaa, mita taalla Kanadassa...

Palvisilsa voi tarttua naudoista myos ihmisiin ja minua vahan huolettaa, jos tuon sen (tai jonkin muun taudin) taalta mukanani Suomeen.. Taalla kayneen ELL mukaan riskin pitaisi olla minimaalinen, koska ihmisena kuitenkin kay pesulla paivittain ja hygienia on muutenkin vahan suurempaa mita naudoilla. Asia mietityttaa silti, ja taidankin ainakin oman mielenrauhani vuoksi jattaa taalta lahtiessani kaikki tyovaatteeni tanne. Kirpparilta 50 sentilla ostetut farkut ja 20 sentilla ostetut t-paidat eivat kuitenkaan niin iso rahallinen menetys ole, ettenko siita toipuisi :D Palvisilsalla on ainakin jo nyt psykologinen yliote minuun, olo tuntuu likaiselta, joka paikkaa muka kutittaa ja tahtoisin vain kuurata itseni juuriharjalla ja Virkon S:lla puhtaaksi, vaikka en ole edes koskenut akuutisti palvisilsaa sairastaviin elaimiin..

15.-18. Paivat: Arkea, vihdoin!

Jippii! Parin paivan ajan on ollut ihan normaalia elamaa ja arkista puuhastelua ilman sen suurempia tapahtumia. Taytyy sanoa, etta tama on ollut varsin tervetullutta lepoa kaiken meiningin jalkeen. Koska tilalla ei juuri nyt ole kauheasti tekemista, olen saanut runsaasti vapaa-aikaa. Olen ottanut kaiken ilon irti naista paivista, oleilemalla uima-altaassa, ottamalla aurinkoa, nukkumalla paivaunia enemman kuin edes laki sallii ja muuten vain laiskottelemalla.

Perjantaina tosiaan oli Canada Day ja se olikin naista paivista ainut, jonka aikana varsinaisesti edes tapahtui jotain. Maidan ja Lane-vauvan kanssa lahdettiin Westportin keskustaan katsomaan lasten paraatia, joihin tietenkin kaikki olivat varustautuneet pukeutumalla puna-valkoisiin ja koristelemalla pyorat ja rattaat Kanadan lipuin, nauhoin ja viirein.

Mukaan oli tietenkin jokainen perhe raahannut mukaan myos koiransa, jotka olivat luonnollisesti saaneet osansa koristeluista.. Tapahtuma oli oikein suloinen, jos nyt niin voi sanoa :) Iltanavetan jalkeen porhallettiin koko sakilla naapuriin grillailemaan ja paasin taas tapaamaan uusia ihmisia. Olen taalla jo tutustunut niin moniin ihmisiin, etta en muista niista murto-osankaan nimia, saati sitten edes kasvoja tai mita kautta isantaperheeni nama ihmiset nyt sitten tunsivatkaan... Kaikki ovat kuitenkin ottaneet minut vastaan todella lampimasti, mista olen hyvin kiitollinen. Hammentavaa on se, etta niin moni ihminen on kehunut englanninkielen taitoani, vaikka itsestani tuntuu, etta paassani on ajatuksena oikein se, mita ja miten asiat pitaisi sanoa, mutta kun sanat paasevat suuhun asti, aanteet ja lauseet menevat sikinsokin ja lauseissa ei valilla ole paata eika hantaa. Kaipa nailla ei sitten ole kauhean korkeita odotuksia, kun kerran tietavat ettei tama kieli ole aidinkieleni... Toisaalta, turhaapa tuota stressaamaan, kuinka kieliopillisesti oikeita rakenteita suusta livahtaa, paa-asia kun kai kuitenkin on se, etta ymmartaa ja tulee ymmarretyksi :]

Lauantaina Maida ja Jamie lahtivat haihin ja sain olla yksin "kotona" sunnuntaipaivaan asti. Yksin ei kuitenkaan tarvinnut onneksi navettatoista vastata, vaan apuun tuli taman perheen ylipuhelias luottolomittaja tyttarineen. Navettatoiden lisaksi muita toita ei sitten tarvinnutkaan paivisin sitten tehda. Niin paljon kuin pidankin tasta isantaperheestani, oli kuitenkin enemman kuin nautinnollista saada olla hetken aikaa yksin omissa oloissaan ja touhuilla kaikessa rauhassa omia juttujaan. Niin, ja kerrankin olla hetken aikaa rauhassa myos englannin puhumiselta... Pakko myontaa, etta jatkuva englannin puhuminen on tietylla tapaa vahan vasyttavaakin. Suomeksi pystyy kuitenkin kommunikoimaan sen tarkemmin edes miettimatta miten ja mita sanoo, mutta englanti ei minulta ainakaan viela niin luontevasti ulostaudu, vaan se vaatii aina kaksinverroin ajattelua. Jamien ja Maidan ollessa poissa he jattivat minut "paavastuuseen" tilasta, mika tietenkin oli melko iso luottamuksenosoitus, olenhan kuitenkin ollut taalla vasta vahan yli 2 viikkoa.. Kaikki meni onneksi hyvin, eivatka lehmat karanneet, sairastuneet, ruvenneet poikimaan eika mikaan paikka hajonnut.

Tanaankin on ollut oikeastaan laiskottelupaiva silta osin, etta navettatoiden lisaksi minun on vain tarvinnut perata laidunten aitauksenalusia ylipitkista rikkaruohoista, jotka vetavat sahkot langoista maahan. Eipa siihen hommaan mennytkaan kuin pari tuntia ja loppupaivaksi jaikin monta tuntia aikaa uida ja nukkua :D Viime aikoina on vasyttanyt aivan hirveasti, johtuu varmaan tasta raskaasta saasta ja flunssasta. Perjantaina tosiaan iski ihan yhtakkia alyton kurkkukipu ja illan lahestyessa nena muurautui raasta melkein umpeen. Ajoitus on tietenkin ollut ihan henkeasalpaavan (kirjaimellisesti!) idioottimainen, koska taalla on parin viime paivan aikana ollut superkosteaa ja superkuumaa. Sunnuntaiaamuna kosteutta taisi parhaimmillaan olla ilmassa 94%.. Aamuseitsemalta kun paasin lypsylta aamupalalle, kylvin yltapaalta hiesta ja laahatin kuin koira, kun tuntui, ettei happi meinannut riittaa ilmassa ollenkaan. Eika asiaa tietenkaan helpottanut se, etta nena oli taysin tukossa. Tanaan maanantaina on onneksi ollut jo vahan helpompi paiva, kun ilmankosteutta on ollut vain jotain 75%. Tama kosteus aiheuttaa sen, etta vaikka saa ei lampotilan puolesta niin kauhean lammin olisikaan, niin se tuntuu silti huomattavasti mittarilukemia korkeammalta.

Huomenna tanne tulee elainlaakari tekemaan tiineystarkastuksia ja katsomaan paria vasikkaa, jotka ovat aika hurjan nakoisia.. Odotan aika innolla, etta paasen juttelemaan ELL kanssa ja kyselemaan kaikkia juttuja taman maan elainterveystilanteesta ja muusta :) Toista heinasatoa aletaan aivan nailla nappaimilla korjaamaan talteen, saapas nahda paasenko jo huomenna tutuksi tulleelle paikalle sinisen Fordin rattiin kayttamaan heinanpoyhinta..

9.-14. Paivat: Villia menoa

Onpas ollut vilkas viikko! Ei ole tainnut koko aikana olla yhta ainuttakaan normaalia paivaa, vaan joka paivalle on aina osunut jotain erikoista hulinaa. Lauantaina 25. paiva paasin mukaan Maidan serkun haihin, jotka osoittautuivatkin olettamaani villimmiksi. Tuli ainakin huomattua se, etta tama suku ainakin tykkaa tanssia ja kantrimusiikki naksauttaa naiden paan aivan sekaisin :D Sunnuntaina taalla Maidan ja Jamien luona oli melkoinen vilske, kun taloon polahtivat Maidan vanhemmat ja molemmat siskot perheineen, vaahtosammuttimen kokoisia tenavia taisi pyoria ja kiljua jaloissa 7 tai 8.

Sunnuntai-iltana reissasimme Maidan siskon perheen harjoittelijan, Tristanin, kanssa Maidan vanhempien luokse Ottawaan. Maidan vanhemmat, veli ja joidenkin naista serkut pyorittavat siella isoa maatilaa. Lypsyssa on 180 holsteinia, broilerihallissa on tilaa 40 000 tipulle ja pihalta loytyi viela muutamia lihanautoja ja hevosiakin. Puhumattakaan kissoista ja koirista.. Melkoinen elaintarha siis. Tilalla tuntui muutenkin olevan "amerikan meininki": koneet olivat valtavia ja peltoaukeat jatkuivat silmankantamattomiin. Pelkastaan Maidan vanhempien talon takana olevalla peltoaukealla oli tilan omistuksessa olevaa maata 3000 eekkerin, eli 1200 hehtaarin edesta.

Maanantaina aamusta Maidan aiti heitti minut ja Tristanin Ottawan keskustaan paivaksi pyorimaan ja tutustumaan kaupunkiin. Leikimme turistia varsin perusteellisesti ja toikkaroimme kamerat kourassa pitkin Ottawan keskustaa. Satuimme parahiksi aamukymmenelta Parlamenttitalon edessa olevalle paraatikentalle, jossa tapahtui vartijanvaihtoseremonia. Paikalle marssi muodostelmissa kiltteihin pukeutuneita sakkipillimiehia ja punaiseen takkiin ja isoon karvaiseen hattuun pukeutuneita miehia. Vartijat tepastelivat edestakaisin kentalla, valilla soitettiin vahan marssimusiikkia, komentajat huutelivat kaskyjaan ja sitten tepasteltiin taas edestakaisin, otettiin asentoja ja yksi hassuhattuisista katsoi jokaisen vartijan aseen piipusta sisaan. Karvahatut olivat hassuja, nakyi vain karvojen polahdys, kun vartijat kaansivat tarmokkaasti rivissa katseensa johonkin suuntaan.

Vartijanvaihtoseremonia kesti valehtelematta ainakin tunnin ajan, ellei enemmankin. Sen jalkeen kavimme kiertelemassa parlamenttitalossa, seikkailtiin kaupungilla, pyorahdettiin Byward Marketissa (joka on katu, jonka varrella oli valtavasti markkinakojuja ja paljon puutarhakukkia myyvia toritiskeja) ja kaveltiin Ottawa-joen toisella puolella olevaan museoon, joka kantoi nimea Canadian Museum of Civilization. Museossa oli aivan valtavasti nahtavaa ja esineet oli pistetty todella viehattavasti esille, puolivalissa museokierrosta paani meinasi jo aivan rajahtaa ja keskityinkin lahinna vain katselemaan enka edes enaa yrittanyt lukea kaikkia teksteja. Suurimman vaikutuksen minuun tekivat museossa olevat intiaanien aidot toteemipaalut, jotka olivat suorastaan huikaisevia.

Ottawa oli valtavan kaunis kaupunki, jossa on paljon linnamaisia kauniita vanhoja rakennuksia, lukemattomia patsaita joka puolella ja ystavallisia ihmisia. Yhdessa paivassa ei ehtinyt nahda kuin pintaraapaisun taman maan paakaupungista, mutta pidin kaikesta nakemastani kovasti.

Tiistaina paastiinkin sitten ihan hommiinkin tilalle, kello oli aamulla huutamassa 04:50 ja pian viiden jalkeen oltiinkin jo navetassa aloittelemassa lypsya. Tilalla on 2x12 takalypsyasema nopealla poistumisella, eli kun asema oli taynna, lypsyyn mahtui yhteensa 24 lehmaa kerrallaan.

Terminologiaa tietamattomille takalypsyasema siis tarkoittaa sellaista lypsyasemaa, jossa lehma lypsetaan takaapain, eli utareet pyyhitaan ja lypsimet kiinnitetaan takajalkojen valista. Jos minulla olisi pihatto, jossa olisi lypsyasema, en valttamatta haluaisi sinne takalypsyasemaa, koska ainakin mina jouduin valilla kurkottelemaan melkoisestikin yltaakseni etuneljanneksiin. Lisaksi pidan siita, etta pystyn nakemaan lypsettaessa utareen kunnolla, takalypsyasemassa etummaisia neljanneksia on aika vaikea nahda. Toisaalta kadet olivat todella hyvin turvassa potkuilta, eika osumia tullut, vaikka lypsettavana oli vahan hermostuneempikin leidi.

Nopea poistuminen taas tarkoittaa sita, etta lehmien edesta nousee puomi pois ja kaikki lehmat lahtevat asemalta yhta aikaa pois. Suomessa on yleisempaa se, etta ensimmaisen lehman edesta aukaistaan portti, jolloin lehmat poistuvat jonossa kaytavaa pitkin, tama tapa on huomattavasti hitaampi, mutta vaatii vahemman tilaa, kuin nopea poistuminen. Taytyy sanoa, etta kun nopean poistumisen naki kaytannossa, todella ihastuin siihen. Tavanomaiseen poistumiseen verrattuna lypsynopeudessa on huomattava ero. 180 lehman lypsamiseen meni n. 1,5h, mika on mielestani kohtuullisen mukava saavutus.

Verhoseinaisessa pihatossa oli hiekkaparret, mika on Suomessa kohtuullisen harvinainen ratkaisu. Hiekkaparret ovat melko yleisia ainakin Jenkkilassa, jossa huuhdotaan lantakaytavat valtavilla vesimassoilla puhtaaksi ja liete lasketaan sitten suunnattoman kokoisiin laguuneihin. Talla tilalla lannanpoisto tapahtui kuitenkin raapalla, aivan kuten Suomessakin. Tilan vaki vaikutti olevan tyytyvainen hiekkaparsiin, lehmat pysyvat kuulemma hyvin puhtaina, eivatka jaa tyhjanpanttina seisoskelemaan parsiin, vaan laskevat heti maaten, mika kertoo parsien mukavuudesta. Ja pitihan se tietenkin itsekin testata, tomahtaessani polvilleni petiin ei auttanut muu kuin myontaa, etta pehmeat ne ovat. Ihmetellessani, eivatko hiekkapedit ole aika kylmia talvella, ei tilan vaki ainakaan omasta mielestaan ollut huomannut mitaan haittavaikutuksia. Hienojakoinen hiekka levitetaan peteihin tietenkin kuivana, jolloin hiekka kuulemma lampenee melko nopeasti lehman ruumiinlammosta. Hiekka tietysti kuluttaa lannanpoistokoneistoa ja hiekka kasaantuu lietelantalan pohjalle, josta sita joudutaan aika-ajoin poistamaan traktorilla. Lietelantalasta liete vedetaan putkia pitkin valtavalle peltoaukealle, joka sijaitsee aivan navetan takana ja ruiskutetaan suoraan putkista pellolle.

Tila koostuu itse asiassa kahdesta tilasta, jotka sijaitsevat muutaman kilometrin etaisyydella toisistaan. Toisella tilalla ovat kaikki lypsyssa olevat lehmat ja pian poikivat lehmat, toisella puolestaan pidetaan kaikki nuorkarja ja ummessa olevat elaimet. Umpilehmatilalla on myos broilerihalli. Tilalla laitettiin sattumoisin juuri sina paivana 4 lehmaa umpeen, mika olikin aivan oma operaationsa. Lehmat piti tietenkin ensin siirtaa umpilehmatilalle karjankuljetusvaunulla ja sen jalkeen niille tehtiin monenlaisia hoitoja. Ensimmaisena kaikkiin neljanneksiin vedettiin pitkavaikutteiset antibioottituubit Streptococcus Agalactae ja Staphylococcus Aureus -nimisten bakteerien aiheuttamaa utaretulehduksia vastaan. Naiden laakkeiden annon jalkeen lehman maitoa ei saa 30 paivaan lypsaa tankkiin, minka vuoksi niita kaytetaankin vain umpeenpanon yhteydessa.

Taman jalkeen kaikkien vetimien paihin laitettiin ruiskulla silikonitulpat, etteivat lehmat valuttelisi maitoa umpeutuksen jalkeen. Valuttelu on huono juttu, koska silloin lehman utareen vedinkanavat pysyvat avonaisina ja avonaisen vedinkanavan kautta kaiken maailman bakteerit paasevat kipittamaan utareeseen, mista voi olla seurauksena utaretulehdus. Lopuksi viela kaikille lehmille pistettiin nahan alle rokote Eschericia Coli -bakteerin aiheuttamaa utaretulehdusta vastaan. Rokote ei kuulemma esta lehmaa sairastumasta, mutta paraneminen on nopeampaa ja oireet eivat ole niin rajut, kuin mita rokottamattomilla elaimilla. Tama samanlainen hoitorupeama tehdaan jarjestaan kaikille lehmille, riippumatta siita, onko lehmalla umpeutushetkella tulehdussoluja maidossaan vai ei. Jamien ja Maidan luomutilalla antibioottien kaytto ei tietenkaan ole vastaavalla tavalla sallittua, mutta heidankin tilallaan kaytetaan silikonia vetimien paiden sulkemiseen.

Tilalla ollessamme tehtiin myos sorkkahoitoja, taytettiin tyhjillaan ollut broilerihalli 38 000 broilerinpoikasella, kaytiin katsomassa 500-600 lehman lypsykarjatiloja naapurissa, nahtiin valtavia peltoja ja jumalattoman kokoisia masiinoita. Keskiviikkoaamuna Jamie ja Maida tulivat hakemaan minua ja Tristania, mutta ennen kuin paasimme takaisin kotitilalle, "matkan varrella" poikettiin Jamien sedan tilalla katselemassa Lely-lypsyrobotteja ja John Deere-"museota".  Tanaan torstaina elama oli jo melkein normalisoitua kaiken haslingin jalkeen, iltalypsylla eras rouva paatti kuitenkin minun ilokseni jarjestaa navetassa rodeoesityksen ja sorkkaa tuli jannittavasti naamaa kohden.. Onneksi kipakat potkut osuivat "vain" jalkoihin ja kasivarteen ja suuremmilta haavereilta valtyttiin. Iltalypsyn paatteeksi navetassa luikerteli vastaan myos kaarme, mika ei ollut niin kauhean iloinen yllatys. Silla hetkella olimme Tristanin kanssa kaksistaan navetassa ja taman maan luontoa tuntematta saimme vain arvailla oliko otus myrkyllinen vai ei.. Poimimme luikertelijan kahden sontalapion valiin ja heitimme navetan taakse. Myohemmin saimme kuulla, etta kaarme oli vain vaaraton "puutarhakaarme", joka ei ollut myrkyllinen. Huokaisin helpotuksesta, silla kaarmeoperaation aikana sykkeet olivat varmaan hiponeet tuhatta ja sataa, vaikka en kaarmeita tunnusta pelkaavanikaan.

Nahtavaa ja koettavaa oli muutaman paivan aikana niin paljon, etta jatan niista kertomisen johonkin myohempaan ajankohtaan, istuisin tassa samalla tuolilla viela huomeniltanakin kirjoittelemassa, jos yrittaisin saada kaiken tanne :)

Huomenna taalla on Canada Day, eli taman maan syntymapaivajuhla. Taalla Westportissa on kai joku lasten paraati, kaikkea menoa ja meininkia ja illalla ilotulitus, joten tylsistymisesta ei ole vaaraa huomennakaan...

8. Paiva osa 2/2: Roadtrip ja wow-hetkia

Taman paivityksen kirjoittaminen venahti kylla jo 9. paivan puolelle, mutta ei se mitaan.. Eileniltana palattiin tanne Maidan ja Jamien luo joskus 11 jalkeen illalla, joten en jaksanut enaa siihen aikaan ruveta kirjoittelemaan.

Aamulla olin lypsylla kuten normaalisti. Lypsylla oli kuitenkin kaikkea ylimaaraista hassakkaa, kun yksi yolla poikinut lehma sai poikimahalvauksen ja lyyhistyi puoliksi looriin. (Alaa tuntemattomille wikipediasta loytyy kivan napakka selostus poikimahalvauksesta).Lypsyn aikana toinenkin lehma paatti pyorayttaa vasikkansa maailmaan, se poikiminen sujui onneksi ilman sen suurempia komplikaatioita. Lypsyn jalkeen jatkoin samaa hommaa mita edellisena paivana olin aloittanut, eli puhdistin loputkin maitoputket.

Silla valin Jamie raahasi jollain ihmeen konstilla looriin halvaantuneen lehman poikimakarsinaan makoilemaan ja antoi molemmille poikineille lehmille kalsiumia nahan alle. Suomessa tata toimenpidetta varten olisi joutunut kutsumaan elainlaakarin, silla elaintenpitajat saavat antaa elaimilleen kalsiumia vain suun kautta. Suomen laakelainsaadanto taitaa muutenkin olla tiukempi ja elainlaakari saa luovuttaa tilalle laakkeita vain elainlaakarin suorittaman tutkimuksen perusteella. Taalla suoneen tai nahan alle pistettavan kalsiumpullon saa kuka vain hakea kaupasta 6 kanadan dollarilla (4,30e). Talla tilalla kaytetaankin nahan alle pistettavaa kalsiumia "halpana henkivakuutuksena" ja jokaiselle kaksi, tai useamman kerran poikineelle lehmalle annetaan pullollinen tuota ainetta.

Jalleen kerran, Suomen tiukka lainsaadanto heratti suurta ihmetysta naissa. Itse olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka elainlaakarin kaynti maksaisikin paljon, on vain hyva asia, ettei kuka tahansa saa Suomessa tehda mita tahansa elaimille. Laakelainsaadanto on kuitenkin mielestani tehty elainten suojelemiseksi asiattomalta "hoidolta". Tassa kalsiumin tapauksessa, jos sita antaa suoraan suoneen liian nopeasti, elain voi saada sydankohtauksen, joten kyseessa ei ole mikaan leikin paikka. Mielestani, maksoi sitten kalsiumpullo miten vahan tahansa, tautien ennaltaehkaisy on kuitenkin kaikkein halvin ja paras keino.

Iltapaivalla Maida vei minut n. 45min matkan paahan Kingstoniin tatinsa ja taman perheen luokse, jonne myos Maidan sisko perheineen saapui. Maidan sukulaiset vaikuttavat kaikki hulvattoman rennoilta ja mukavilta tyypeilta, jotka kaikki ovat ottaneet minut sydamellisesti vastaan. Tuntuu, niin kuin olisin heille melkeinpa perheenjasen :) Maidan tadin luona tehtiin vaihto: Maida otti kyytiinsa siskonsa lapset ja mina jatkoin Maidan siskon aman miehen ja heidan ranskalaisen harjoittelijansa kanssa matkaa. Brad, Maidan siskon mies halusi tietaa kaytannossa aivan kaiken Suomesta ja laittoi minut sanomaan suomeksi ja ruotsiksi "mina olen Suomesta, olen maanviljelijan tytar ja mina pidan Kanadasta". Brad on jaakiekkomies, joten sain/jouduin puhumaan jaakiekosta hanen kanssaan koko matkan ajan :D Selanne ja Koivun veljekset olivat hanellekin tuttuja.

Ajelimme ensin Kingstonin keskustaan, jossa pysahdyimme ainoastaan sen verran, etta saimme Ontariolaista omenasiideria matkaevaaksi. Kingstonissa on kuulemma 5 vankilaa ja saman verran kouluja. Kaupunki itsessaan naytti nopealla vilkaisulla sopolta ja viihtyisalta turistikaupungilta, jossa olisi mukava kayda toistekin ja paremmalla ajalla katsella kaupunkia vahan perusteellisemminkin.

(tama kuva ei ole omani, vaan on otettu taalta)

Kinsgtonista minulla ei ole edes yhta ainuttakaan kuvaa, mutta ylla olevasta netista lainatusta kuvasta nakyy aika hyvin se, millainen katumaisema kaupungissa oli. Kinsgtonissa oli myos rajanylityspaikka Jenkkeihin. Tuntui hassulta olla niinkin lahella USA:a ja New Yorkin osavaltiota. Kingstonista jatkettiin matkaa Gananoqueen pain, jossa pysahdyttiin St. Lawrence-joen varrelle sen verran, etta ehdittiin nappaamaan muutamat kuvat ja ihmettelemaan maisemia.

Gananoquesta matka jatkui Highway 2 pitkin Brockwillea kohti. Vieressa luikerteli jatkuvasti syva St. Lawrence-joki ja alue, jota taalla kutsutaan nimella Thousand Islands. Saaria tosiaan oli runsaasti ja niilla nakyi olevan mita yltakyllaisimpia huviloita ja muskeliveneita.

Highwayta pitkin ajellessamme olimme valilla niin lahella USA:n rajaa, etta Maidan sisko, Jeanine, sai kannykkaansa tekstiviestin: tervetuloa USA:an! Brockvillessa pysahdyttiin sen verran, etta mukaan saatiin napattua epaterveellisyysruokaa. Brockvillesta otettiin suunta kohti Smiths Fallsia ja Maidan toisen siskon, Arlenen, perheen maatilaa, nimelta Mapple-Ain Holsteins. Arlene pyorittaa tilaa yhdessa miehensa Hughin kanssa ja heilla on yksi parhaimmista karjoista Kanadassa. Parhaimmille jalostuskarjoille Kanadassa annetaan vuosittain "Master Breeder"-titteli, ja Mapple-Ain Holstains on saanut taman tittelin 3 kertaa. Titteli on tavoitelluin kanadalaisissa lypsykarjapiireissa ja sen saaja saa olla todella ylpea karjastaan.

Tilan esittely (klikkaamalla isommaksi)

Navetta itsessaan oli 2004 valmistunut verhoseinainen parsinavetta, jossa lehmat olivat hannat vastakkain. Navetta oli tyylikkain ja puhtain navetta, missa olen ikina ollut. Lattialta olisi voinut vaikka syoda ruokansa. Sontaa ei nakynyt missaan ja elaimet olivat kiiltavan puhtaita. Todellinen show-navetta siis.

Navetan verhoseinaratkaisu oli mielenkiintoinen, silla se ei ollut samanlainen millaiseen olen ainakin itse Suomessa tottunut. Verhoseina muistutti uimapatjaa, eli se oli kaksinkertainen muovikalvo, joiden valiin oli puhallettu ilmaa.

Myos elainten ruokinta oli jarjestetty kohtuullisen erikoisella tavalla. Lypsylehmaosaston ymparilla oli kahdet kiskot. Toisia kiskoja pitkin liikkui vakirehuautomaatti ja toisia pitkin liikkui kokonainen pyoropaali. Paali eteni sen verran hidasta vauhtia, etta kun se liikkui lehmien ohitse, lehmat ehtivat repimaan siita itselleen syotavaa.

Navetta oli valoisa ja tilava, ilma liikkui navetassa todella hyvin, silla toinen paaty oli nain kesalla aivan avoin ja toisessa paassa oli 4 massiivista propellia pyorittamassa ilmaa. Vetoa olisi ehka ollut jopa liikaa pikkuvasikoille, ja senpa vuoksi ne olikin sijoitettu omaan eristettyyn tilaansa, johon ei vierailijoilla ollut asiaa. Talla tilalla ei siis pidetty vasikoita ulkona igluissa, vaan ne olivat sisatiloissa.

Mapple-Ain Holsteinien lehmat olivat ennenkaikkea show-elaimia ja jalostuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti hyvaan rakenteeseen ja ulkonakoon. Tuotoksiltaan karja on melko keskimaaraista, 9358kg maitoa/lehma/vuosi. Lehmien keskipoikimakerta on 3,6, mika on suhteellisen paljon jos vertaa Suomen lukuihin, jotka taitavat keskimaarin olla jotakin 2,5 luokkaa. Tilalta kuitenkin myydaan pois kaikki nuoret huonoimmat elaimet ja vain parhaat jatetaan, joten se tietenkin nostaa keskipoikimakertalukua. Tilan paras elain on saanut jalostusarvostelussa pistemaaran 95, maksimin ollessa 97. Maksimi ei kuulemma sen takia ole 100, koska taydellista lehmaa ei ole olemassakaan. Jotta lehma voisi saada korkeimman mahdollisen pistemaaran, taytyy 3 eri tuomarin arvostella se kahtena eri paivana ja sen jalkeen taytyy viela jonkin arvosteluneuvoston pitaa kokous ja antaa paatos siita, voiko elaimelle antaa taydet pisteet.

Mapple-Ain Outside Alice on syntynyt 2002, se on saanut jalostusarvion excellent ja silla on myos 4 tytarta, jotka ovat saaneet saman arvion.

323 11754 511 4,3 375 3,2 (lehma on ollut lypsyssa 323 paivaa, tuottanut sina aikana 11754 kg maitoa, rasvatuotos 511kg, maidon rasvaprosentti 4,3%, valkuaistuotos 373kg, maidon valkuaisprosentti 3,2%)


210-245-212 (lehman jalostusarvo maitotuotoksen, maitorasvan ja maitovalkuaisen suhteen, parhaat lehmat saavat jalostusarvoja jotka ovat lahemmas 300, joten tama lehma on keskitasoa..)


2nd - EX-2E 2* (lehman ema on saanut arvion excellent ja silla on kaksi tytarta, jotka ovat myos saaneet arvion excellent ja kaksi sen jalkelaisista on ollut 5 tahden arvoisia - en oikeastaan kasittanyt tuota tahtisysteemia ja kuinka se erosi tuosta normaalista jalostusarvostelusta...)


3rd - GP (lehman eman ema on saanut arvion good plus)


4th - VG 2* (lehman eman eman ema on saanut arvion very good ja kaksi sen jalkelaisista on ollut 5 tahden arvoisia)

Tilan maidossa oli soluja vierailuhetkella 195 000 solua/ml ja tilan tavoitteena on pysya alle 200 000. Taalla Kanadassa solumaaran on pysyttava alle 500 000, ja useimmilla tiloilla on tavoitteena pysya jossakin 200 000 ja 300 000 solun valilla. Suomessa soluluvun kolmen kuukauden geometrinen keskiarvo ei saa ylittää 400 000 solua/ml ja raakamaitojen solulukujen geometrinen keskiarvo vuonna 2009 oli 131 000 solua/ml. Lisatietoa Suomessa tuotetun maidon laadusta loytyy maitohygienialiiton nettisivuilta.

8. Paiva osa 1/2: tarkastajan raportti yms.

Tassa on se lupaamani tarkastajan raportti ja tarkistuslista (klikkaamalla saa isommaksi):

Parin tunnin paasta lahdetaan Maidan siskon perheen ja heidan ranskalaisen harjoittelijansa kanssa kaymaan Kingstonissa ja leikkimassa vahan turistia. Ei ole hajuakaan, mita tarkalleen ottaen siella teemme, mutta eikohan se selvia sitten paikan paalla :) Taalla ei vieteta juhannusta, mutta onneksi on kaikkea muuta menoa ja meininkia viikonlopuksi. Huomenna lahden tutustumaan isantaperheeni sukulaisten suureen lypsykarjatilaan ja lauantai-iltana paasen mukaan kanadalaisiin haihin. Sunnuntaina lahden Maidan vanhempien luokse ja maanantaina lahdetaan Maidan siskon perheen ranskalaisen harjoittelijan kanssa tutustumaan Ottawaan. Jannittavaa!

Hyvaa juhannusta! :)