9.-14. Paivat: Villia menoa

Onpas ollut vilkas viikko! Ei ole tainnut koko aikana olla yhta ainuttakaan normaalia paivaa, vaan joka paivalle on aina osunut jotain erikoista hulinaa. Lauantaina 25. paiva paasin mukaan Maidan serkun haihin, jotka osoittautuivatkin olettamaani villimmiksi. Tuli ainakin huomattua se, etta tama suku ainakin tykkaa tanssia ja kantrimusiikki naksauttaa naiden paan aivan sekaisin :D Sunnuntaina taalla Maidan ja Jamien luona oli melkoinen vilske, kun taloon polahtivat Maidan vanhemmat ja molemmat siskot perheineen, vaahtosammuttimen kokoisia tenavia taisi pyoria ja kiljua jaloissa 7 tai 8.

Sunnuntai-iltana reissasimme Maidan siskon perheen harjoittelijan, Tristanin, kanssa Maidan vanhempien luokse Ottawaan. Maidan vanhemmat, veli ja joidenkin naista serkut pyorittavat siella isoa maatilaa. Lypsyssa on 180 holsteinia, broilerihallissa on tilaa 40 000 tipulle ja pihalta loytyi viela muutamia lihanautoja ja hevosiakin. Puhumattakaan kissoista ja koirista.. Melkoinen elaintarha siis. Tilalla tuntui muutenkin olevan "amerikan meininki": koneet olivat valtavia ja peltoaukeat jatkuivat silmankantamattomiin. Pelkastaan Maidan vanhempien talon takana olevalla peltoaukealla oli tilan omistuksessa olevaa maata 3000 eekkerin, eli 1200 hehtaarin edesta.

Maanantaina aamusta Maidan aiti heitti minut ja Tristanin Ottawan keskustaan paivaksi pyorimaan ja tutustumaan kaupunkiin. Leikimme turistia varsin perusteellisesti ja toikkaroimme kamerat kourassa pitkin Ottawan keskustaa. Satuimme parahiksi aamukymmenelta Parlamenttitalon edessa olevalle paraatikentalle, jossa tapahtui vartijanvaihtoseremonia. Paikalle marssi muodostelmissa kiltteihin pukeutuneita sakkipillimiehia ja punaiseen takkiin ja isoon karvaiseen hattuun pukeutuneita miehia. Vartijat tepastelivat edestakaisin kentalla, valilla soitettiin vahan marssimusiikkia, komentajat huutelivat kaskyjaan ja sitten tepasteltiin taas edestakaisin, otettiin asentoja ja yksi hassuhattuisista katsoi jokaisen vartijan aseen piipusta sisaan. Karvahatut olivat hassuja, nakyi vain karvojen polahdys, kun vartijat kaansivat tarmokkaasti rivissa katseensa johonkin suuntaan.

Vartijanvaihtoseremonia kesti valehtelematta ainakin tunnin ajan, ellei enemmankin. Sen jalkeen kavimme kiertelemassa parlamenttitalossa, seikkailtiin kaupungilla, pyorahdettiin Byward Marketissa (joka on katu, jonka varrella oli valtavasti markkinakojuja ja paljon puutarhakukkia myyvia toritiskeja) ja kaveltiin Ottawa-joen toisella puolella olevaan museoon, joka kantoi nimea Canadian Museum of Civilization. Museossa oli aivan valtavasti nahtavaa ja esineet oli pistetty todella viehattavasti esille, puolivalissa museokierrosta paani meinasi jo aivan rajahtaa ja keskityinkin lahinna vain katselemaan enka edes enaa yrittanyt lukea kaikkia teksteja. Suurimman vaikutuksen minuun tekivat museossa olevat intiaanien aidot toteemipaalut, jotka olivat suorastaan huikaisevia.

Ottawa oli valtavan kaunis kaupunki, jossa on paljon linnamaisia kauniita vanhoja rakennuksia, lukemattomia patsaita joka puolella ja ystavallisia ihmisia. Yhdessa paivassa ei ehtinyt nahda kuin pintaraapaisun taman maan paakaupungista, mutta pidin kaikesta nakemastani kovasti.

Tiistaina paastiinkin sitten ihan hommiinkin tilalle, kello oli aamulla huutamassa 04:50 ja pian viiden jalkeen oltiinkin jo navetassa aloittelemassa lypsya. Tilalla on 2x12 takalypsyasema nopealla poistumisella, eli kun asema oli taynna, lypsyyn mahtui yhteensa 24 lehmaa kerrallaan.

Terminologiaa tietamattomille takalypsyasema siis tarkoittaa sellaista lypsyasemaa, jossa lehma lypsetaan takaapain, eli utareet pyyhitaan ja lypsimet kiinnitetaan takajalkojen valista. Jos minulla olisi pihatto, jossa olisi lypsyasema, en valttamatta haluaisi sinne takalypsyasemaa, koska ainakin mina jouduin valilla kurkottelemaan melkoisestikin yltaakseni etuneljanneksiin. Lisaksi pidan siita, etta pystyn nakemaan lypsettaessa utareen kunnolla, takalypsyasemassa etummaisia neljanneksia on aika vaikea nahda. Toisaalta kadet olivat todella hyvin turvassa potkuilta, eika osumia tullut, vaikka lypsettavana oli vahan hermostuneempikin leidi.

Nopea poistuminen taas tarkoittaa sita, etta lehmien edesta nousee puomi pois ja kaikki lehmat lahtevat asemalta yhta aikaa pois. Suomessa on yleisempaa se, etta ensimmaisen lehman edesta aukaistaan portti, jolloin lehmat poistuvat jonossa kaytavaa pitkin, tama tapa on huomattavasti hitaampi, mutta vaatii vahemman tilaa, kuin nopea poistuminen. Taytyy sanoa, etta kun nopean poistumisen naki kaytannossa, todella ihastuin siihen. Tavanomaiseen poistumiseen verrattuna lypsynopeudessa on huomattava ero. 180 lehman lypsamiseen meni n. 1,5h, mika on mielestani kohtuullisen mukava saavutus.

Verhoseinaisessa pihatossa oli hiekkaparret, mika on Suomessa kohtuullisen harvinainen ratkaisu. Hiekkaparret ovat melko yleisia ainakin Jenkkilassa, jossa huuhdotaan lantakaytavat valtavilla vesimassoilla puhtaaksi ja liete lasketaan sitten suunnattoman kokoisiin laguuneihin. Talla tilalla lannanpoisto tapahtui kuitenkin raapalla, aivan kuten Suomessakin. Tilan vaki vaikutti olevan tyytyvainen hiekkaparsiin, lehmat pysyvat kuulemma hyvin puhtaina, eivatka jaa tyhjanpanttina seisoskelemaan parsiin, vaan laskevat heti maaten, mika kertoo parsien mukavuudesta. Ja pitihan se tietenkin itsekin testata, tomahtaessani polvilleni petiin ei auttanut muu kuin myontaa, etta pehmeat ne ovat. Ihmetellessani, eivatko hiekkapedit ole aika kylmia talvella, ei tilan vaki ainakaan omasta mielestaan ollut huomannut mitaan haittavaikutuksia. Hienojakoinen hiekka levitetaan peteihin tietenkin kuivana, jolloin hiekka kuulemma lampenee melko nopeasti lehman ruumiinlammosta. Hiekka tietysti kuluttaa lannanpoistokoneistoa ja hiekka kasaantuu lietelantalan pohjalle, josta sita joudutaan aika-ajoin poistamaan traktorilla. Lietelantalasta liete vedetaan putkia pitkin valtavalle peltoaukealle, joka sijaitsee aivan navetan takana ja ruiskutetaan suoraan putkista pellolle.

Tila koostuu itse asiassa kahdesta tilasta, jotka sijaitsevat muutaman kilometrin etaisyydella toisistaan. Toisella tilalla ovat kaikki lypsyssa olevat lehmat ja pian poikivat lehmat, toisella puolestaan pidetaan kaikki nuorkarja ja ummessa olevat elaimet. Umpilehmatilalla on myos broilerihalli. Tilalla laitettiin sattumoisin juuri sina paivana 4 lehmaa umpeen, mika olikin aivan oma operaationsa. Lehmat piti tietenkin ensin siirtaa umpilehmatilalle karjankuljetusvaunulla ja sen jalkeen niille tehtiin monenlaisia hoitoja. Ensimmaisena kaikkiin neljanneksiin vedettiin pitkavaikutteiset antibioottituubit Streptococcus Agalactae ja Staphylococcus Aureus -nimisten bakteerien aiheuttamaa utaretulehduksia vastaan. Naiden laakkeiden annon jalkeen lehman maitoa ei saa 30 paivaan lypsaa tankkiin, minka vuoksi niita kaytetaankin vain umpeenpanon yhteydessa.

Taman jalkeen kaikkien vetimien paihin laitettiin ruiskulla silikonitulpat, etteivat lehmat valuttelisi maitoa umpeutuksen jalkeen. Valuttelu on huono juttu, koska silloin lehman utareen vedinkanavat pysyvat avonaisina ja avonaisen vedinkanavan kautta kaiken maailman bakteerit paasevat kipittamaan utareeseen, mista voi olla seurauksena utaretulehdus. Lopuksi viela kaikille lehmille pistettiin nahan alle rokote Eschericia Coli -bakteerin aiheuttamaa utaretulehdusta vastaan. Rokote ei kuulemma esta lehmaa sairastumasta, mutta paraneminen on nopeampaa ja oireet eivat ole niin rajut, kuin mita rokottamattomilla elaimilla. Tama samanlainen hoitorupeama tehdaan jarjestaan kaikille lehmille, riippumatta siita, onko lehmalla umpeutushetkella tulehdussoluja maidossaan vai ei. Jamien ja Maidan luomutilalla antibioottien kaytto ei tietenkaan ole vastaavalla tavalla sallittua, mutta heidankin tilallaan kaytetaan silikonia vetimien paiden sulkemiseen.

Tilalla ollessamme tehtiin myos sorkkahoitoja, taytettiin tyhjillaan ollut broilerihalli 38 000 broilerinpoikasella, kaytiin katsomassa 500-600 lehman lypsykarjatiloja naapurissa, nahtiin valtavia peltoja ja jumalattoman kokoisia masiinoita. Keskiviikkoaamuna Jamie ja Maida tulivat hakemaan minua ja Tristania, mutta ennen kuin paasimme takaisin kotitilalle, "matkan varrella" poikettiin Jamien sedan tilalla katselemassa Lely-lypsyrobotteja ja John Deere-"museota".  Tanaan torstaina elama oli jo melkein normalisoitua kaiken haslingin jalkeen, iltalypsylla eras rouva paatti kuitenkin minun ilokseni jarjestaa navetassa rodeoesityksen ja sorkkaa tuli jannittavasti naamaa kohden.. Onneksi kipakat potkut osuivat "vain" jalkoihin ja kasivarteen ja suuremmilta haavereilta valtyttiin. Iltalypsyn paatteeksi navetassa luikerteli vastaan myos kaarme, mika ei ollut niin kauhean iloinen yllatys. Silla hetkella olimme Tristanin kanssa kaksistaan navetassa ja taman maan luontoa tuntematta saimme vain arvailla oliko otus myrkyllinen vai ei.. Poimimme luikertelijan kahden sontalapion valiin ja heitimme navetan taakse. Myohemmin saimme kuulla, etta kaarme oli vain vaaraton "puutarhakaarme", joka ei ollut myrkyllinen. Huokaisin helpotuksesta, silla kaarmeoperaation aikana sykkeet olivat varmaan hiponeet tuhatta ja sataa, vaikka en kaarmeita tunnusta pelkaavanikaan.

Nahtavaa ja koettavaa oli muutaman paivan aikana niin paljon, etta jatan niista kertomisen johonkin myohempaan ajankohtaan, istuisin tassa samalla tuolilla viela huomeniltanakin kirjoittelemassa, jos yrittaisin saada kaiken tanne :)

Huomenna taalla on Canada Day, eli taman maan syntymapaivajuhla. Taalla Westportissa on kai joku lasten paraati, kaikkea menoa ja meininkia ja illalla ilotulitus, joten tylsistymisesta ei ole vaaraa huomennakaan...

8. Paiva osa 2/2: Roadtrip ja wow-hetkia

Taman paivityksen kirjoittaminen venahti kylla jo 9. paivan puolelle, mutta ei se mitaan.. Eileniltana palattiin tanne Maidan ja Jamien luo joskus 11 jalkeen illalla, joten en jaksanut enaa siihen aikaan ruveta kirjoittelemaan.

Aamulla olin lypsylla kuten normaalisti. Lypsylla oli kuitenkin kaikkea ylimaaraista hassakkaa, kun yksi yolla poikinut lehma sai poikimahalvauksen ja lyyhistyi puoliksi looriin. (Alaa tuntemattomille wikipediasta loytyy kivan napakka selostus poikimahalvauksesta).Lypsyn aikana toinenkin lehma paatti pyorayttaa vasikkansa maailmaan, se poikiminen sujui onneksi ilman sen suurempia komplikaatioita. Lypsyn jalkeen jatkoin samaa hommaa mita edellisena paivana olin aloittanut, eli puhdistin loputkin maitoputket.

Silla valin Jamie raahasi jollain ihmeen konstilla looriin halvaantuneen lehman poikimakarsinaan makoilemaan ja antoi molemmille poikineille lehmille kalsiumia nahan alle. Suomessa tata toimenpidetta varten olisi joutunut kutsumaan elainlaakarin, silla elaintenpitajat saavat antaa elaimilleen kalsiumia vain suun kautta. Suomen laakelainsaadanto taitaa muutenkin olla tiukempi ja elainlaakari saa luovuttaa tilalle laakkeita vain elainlaakarin suorittaman tutkimuksen perusteella. Taalla suoneen tai nahan alle pistettavan kalsiumpullon saa kuka vain hakea kaupasta 6 kanadan dollarilla (4,30e). Talla tilalla kaytetaankin nahan alle pistettavaa kalsiumia "halpana henkivakuutuksena" ja jokaiselle kaksi, tai useamman kerran poikineelle lehmalle annetaan pullollinen tuota ainetta.

Jalleen kerran, Suomen tiukka lainsaadanto heratti suurta ihmetysta naissa. Itse olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka elainlaakarin kaynti maksaisikin paljon, on vain hyva asia, ettei kuka tahansa saa Suomessa tehda mita tahansa elaimille. Laakelainsaadanto on kuitenkin mielestani tehty elainten suojelemiseksi asiattomalta "hoidolta". Tassa kalsiumin tapauksessa, jos sita antaa suoraan suoneen liian nopeasti, elain voi saada sydankohtauksen, joten kyseessa ei ole mikaan leikin paikka. Mielestani, maksoi sitten kalsiumpullo miten vahan tahansa, tautien ennaltaehkaisy on kuitenkin kaikkein halvin ja paras keino.

Iltapaivalla Maida vei minut n. 45min matkan paahan Kingstoniin tatinsa ja taman perheen luokse, jonne myos Maidan sisko perheineen saapui. Maidan sukulaiset vaikuttavat kaikki hulvattoman rennoilta ja mukavilta tyypeilta, jotka kaikki ovat ottaneet minut sydamellisesti vastaan. Tuntuu, niin kuin olisin heille melkeinpa perheenjasen :) Maidan tadin luona tehtiin vaihto: Maida otti kyytiinsa siskonsa lapset ja mina jatkoin Maidan siskon aman miehen ja heidan ranskalaisen harjoittelijansa kanssa matkaa. Brad, Maidan siskon mies halusi tietaa kaytannossa aivan kaiken Suomesta ja laittoi minut sanomaan suomeksi ja ruotsiksi "mina olen Suomesta, olen maanviljelijan tytar ja mina pidan Kanadasta". Brad on jaakiekkomies, joten sain/jouduin puhumaan jaakiekosta hanen kanssaan koko matkan ajan :D Selanne ja Koivun veljekset olivat hanellekin tuttuja.

Ajelimme ensin Kingstonin keskustaan, jossa pysahdyimme ainoastaan sen verran, etta saimme Ontariolaista omenasiideria matkaevaaksi. Kingstonissa on kuulemma 5 vankilaa ja saman verran kouluja. Kaupunki itsessaan naytti nopealla vilkaisulla sopolta ja viihtyisalta turistikaupungilta, jossa olisi mukava kayda toistekin ja paremmalla ajalla katsella kaupunkia vahan perusteellisemminkin.

(tama kuva ei ole omani, vaan on otettu taalta)

Kinsgtonista minulla ei ole edes yhta ainuttakaan kuvaa, mutta ylla olevasta netista lainatusta kuvasta nakyy aika hyvin se, millainen katumaisema kaupungissa oli. Kinsgtonissa oli myos rajanylityspaikka Jenkkeihin. Tuntui hassulta olla niinkin lahella USA:a ja New Yorkin osavaltiota. Kingstonista jatkettiin matkaa Gananoqueen pain, jossa pysahdyttiin St. Lawrence-joen varrelle sen verran, etta ehdittiin nappaamaan muutamat kuvat ja ihmettelemaan maisemia.

Gananoquesta matka jatkui Highway 2 pitkin Brockwillea kohti. Vieressa luikerteli jatkuvasti syva St. Lawrence-joki ja alue, jota taalla kutsutaan nimella Thousand Islands. Saaria tosiaan oli runsaasti ja niilla nakyi olevan mita yltakyllaisimpia huviloita ja muskeliveneita.

Highwayta pitkin ajellessamme olimme valilla niin lahella USA:n rajaa, etta Maidan sisko, Jeanine, sai kannykkaansa tekstiviestin: tervetuloa USA:an! Brockvillessa pysahdyttiin sen verran, etta mukaan saatiin napattua epaterveellisyysruokaa. Brockvillesta otettiin suunta kohti Smiths Fallsia ja Maidan toisen siskon, Arlenen, perheen maatilaa, nimelta Mapple-Ain Holsteins. Arlene pyorittaa tilaa yhdessa miehensa Hughin kanssa ja heilla on yksi parhaimmista karjoista Kanadassa. Parhaimmille jalostuskarjoille Kanadassa annetaan vuosittain "Master Breeder"-titteli, ja Mapple-Ain Holstains on saanut taman tittelin 3 kertaa. Titteli on tavoitelluin kanadalaisissa lypsykarjapiireissa ja sen saaja saa olla todella ylpea karjastaan.

Tilan esittely (klikkaamalla isommaksi)

Navetta itsessaan oli 2004 valmistunut verhoseinainen parsinavetta, jossa lehmat olivat hannat vastakkain. Navetta oli tyylikkain ja puhtain navetta, missa olen ikina ollut. Lattialta olisi voinut vaikka syoda ruokansa. Sontaa ei nakynyt missaan ja elaimet olivat kiiltavan puhtaita. Todellinen show-navetta siis.

Navetan verhoseinaratkaisu oli mielenkiintoinen, silla se ei ollut samanlainen millaiseen olen ainakin itse Suomessa tottunut. Verhoseina muistutti uimapatjaa, eli se oli kaksinkertainen muovikalvo, joiden valiin oli puhallettu ilmaa.

Myos elainten ruokinta oli jarjestetty kohtuullisen erikoisella tavalla. Lypsylehmaosaston ymparilla oli kahdet kiskot. Toisia kiskoja pitkin liikkui vakirehuautomaatti ja toisia pitkin liikkui kokonainen pyoropaali. Paali eteni sen verran hidasta vauhtia, etta kun se liikkui lehmien ohitse, lehmat ehtivat repimaan siita itselleen syotavaa.

Navetta oli valoisa ja tilava, ilma liikkui navetassa todella hyvin, silla toinen paaty oli nain kesalla aivan avoin ja toisessa paassa oli 4 massiivista propellia pyorittamassa ilmaa. Vetoa olisi ehka ollut jopa liikaa pikkuvasikoille, ja senpa vuoksi ne olikin sijoitettu omaan eristettyyn tilaansa, johon ei vierailijoilla ollut asiaa. Talla tilalla ei siis pidetty vasikoita ulkona igluissa, vaan ne olivat sisatiloissa.

Mapple-Ain Holsteinien lehmat olivat ennenkaikkea show-elaimia ja jalostuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti hyvaan rakenteeseen ja ulkonakoon. Tuotoksiltaan karja on melko keskimaaraista, 9358kg maitoa/lehma/vuosi. Lehmien keskipoikimakerta on 3,6, mika on suhteellisen paljon jos vertaa Suomen lukuihin, jotka taitavat keskimaarin olla jotakin 2,5 luokkaa. Tilalta kuitenkin myydaan pois kaikki nuoret huonoimmat elaimet ja vain parhaat jatetaan, joten se tietenkin nostaa keskipoikimakertalukua. Tilan paras elain on saanut jalostusarvostelussa pistemaaran 95, maksimin ollessa 97. Maksimi ei kuulemma sen takia ole 100, koska taydellista lehmaa ei ole olemassakaan. Jotta lehma voisi saada korkeimman mahdollisen pistemaaran, taytyy 3 eri tuomarin arvostella se kahtena eri paivana ja sen jalkeen taytyy viela jonkin arvosteluneuvoston pitaa kokous ja antaa paatos siita, voiko elaimelle antaa taydet pisteet.

Mapple-Ain Outside Alice on syntynyt 2002, se on saanut jalostusarvion excellent ja silla on myos 4 tytarta, jotka ovat saaneet saman arvion.

323 11754 511 4,3 375 3,2 (lehma on ollut lypsyssa 323 paivaa, tuottanut sina aikana 11754 kg maitoa, rasvatuotos 511kg, maidon rasvaprosentti 4,3%, valkuaistuotos 373kg, maidon valkuaisprosentti 3,2%)


210-245-212 (lehman jalostusarvo maitotuotoksen, maitorasvan ja maitovalkuaisen suhteen, parhaat lehmat saavat jalostusarvoja jotka ovat lahemmas 300, joten tama lehma on keskitasoa..)


2nd - EX-2E 2* (lehman ema on saanut arvion excellent ja silla on kaksi tytarta, jotka ovat myos saaneet arvion excellent ja kaksi sen jalkelaisista on ollut 5 tahden arvoisia - en oikeastaan kasittanyt tuota tahtisysteemia ja kuinka se erosi tuosta normaalista jalostusarvostelusta...)


3rd - GP (lehman eman ema on saanut arvion good plus)


4th - VG 2* (lehman eman eman ema on saanut arvion very good ja kaksi sen jalkelaisista on ollut 5 tahden arvoisia)

Tilan maidossa oli soluja vierailuhetkella 195 000 solua/ml ja tilan tavoitteena on pysya alle 200 000. Taalla Kanadassa solumaaran on pysyttava alle 500 000, ja useimmilla tiloilla on tavoitteena pysya jossakin 200 000 ja 300 000 solun valilla. Suomessa soluluvun kolmen kuukauden geometrinen keskiarvo ei saa ylittää 400 000 solua/ml ja raakamaitojen solulukujen geometrinen keskiarvo vuonna 2009 oli 131 000 solua/ml. Lisatietoa Suomessa tuotetun maidon laadusta loytyy maitohygienialiiton nettisivuilta.

8. Paiva osa 1/2: tarkastajan raportti yms.

Tassa on se lupaamani tarkastajan raportti ja tarkistuslista (klikkaamalla saa isommaksi):

Parin tunnin paasta lahdetaan Maidan siskon perheen ja heidan ranskalaisen harjoittelijansa kanssa kaymaan Kingstonissa ja leikkimassa vahan turistia. Ei ole hajuakaan, mita tarkalleen ottaen siella teemme, mutta eikohan se selvia sitten paikan paalla :) Taalla ei vieteta juhannusta, mutta onneksi on kaikkea muuta menoa ja meininkia viikonlopuksi. Huomenna lahden tutustumaan isantaperheeni sukulaisten suureen lypsykarjatilaan ja lauantai-iltana paasen mukaan kanadalaisiin haihin. Sunnuntaina lahden Maidan vanhempien luokse ja maanantaina lahdetaan Maidan siskon perheen ranskalaisen harjoittelijan kanssa tutustumaan Ottawaan. Jannittavaa!

Hyvaa juhannusta! :)

7. Paiva: Kummastuksia

Lupaan, etten enaa ikina valita siita, etta Suomessa ja EU:ssa maanviljelijoiden taytyy pitaa kirjanpitoa niin monista asioista. Taalla Kanadassa kirjanpitovelvoitteet ovat aivan jarjettomia. Ja talla luomupuolella asia on viela tavanomaista tarkempaa, luonnollisesti.

Taalla pidetaan kirjaa kaikista karjan tapahtumista aivan kuten Suomessakin. Eli kaikilla elaimilla taytyy olla korvamerkit, elainten syntymat, kuolemat, ostot ja myynnit kirjataan ylos. Samoin siemennykset, luomiset ym. Vasikoiden rekisteroinnin yhteydessa ei riita, etta ilmoitetaan niiden syntymatiedot, eli ema ja isa, syntymapaiva yms. vaan lisaksi taalla taytyy ottaa kuva vasikasta. Kuvia otetaan 3 kpl, yksi edesta, ja molemmilta sivuilta, niin, etta elaimen merkit ja varitys nakyvat. Minulle perusteltiin tama siten, etta koska taalla Kanadassa myydaan paljon elaimia, myos rajojen yli USA:an ja Eurooppaan, niin elain on siten kuvan perusteella aina tunnistettavissa samaksi. Kuvien perusteella voidaan myos varmistaa, ettei korvamerkkeja vaihdeta elaimesta toiseen ja vaiteta elaimen olevan joku toinen, mika se tosiasiassa on.

Kirjanpito ei tietenkaan rajoitu vain tuohon. Taalla kirjataan elainten laakekirjanpitoon kaikki aineet, mita elaimelle on kaytetty. Kun taalla muutama paiva sitten sairastui yksi lehma utaretulehdukseen, laakekirjanpitoon laitettiin jopa lehmalle kaytetty utarelinimentti. Suomessa laakekirjanpitoon kirjataan vain nimenomaan laakkeet, eika linimenttia luokitella sellaiseksi. Lisaksi kirjanpitoa taytyy pitaa aivan kaikista tilan tapahtumista. Esimerkiksi, kun Jamie vaihtoi toissapaivana lypsylehmat toiselle laidunlohkolle, taytyi sekin kirjata ylos kalenteriin tarkastajia varten.

Luomutarkastaja tulee kerran vuodessa tilalle ja kay lapi aivan kaiken. Tarkastaja katsoo lapi kirjanpidon ja muut paperiasiat, kiertaa lapi kaikki pellot ja katsoo kaikki elaimet. Luomutarkastaja ilmoittaa tulostaan etukateen, jotta tilalla on aikaa valmistautua tarkastukseen, etsia kaikki tarvittavat paperit ym., jotta itse tarkastus sujuisi mahdollisimman nopeasti. Luomutarkastajan lisaksi talla tilalla kay myos muunlaisia tarkastajia. Kaikilla kanadalaisilla lypsykarjatiloilla kay kerran vuodessa oma tarkastajansa, joka kay pikkutarkasti listan kautta lavitse lypsyhygienian ja ylipaataan kaikkea navetan puhtaanapitoon liittyvia asioita. Jamie esitteli minulle tanaan sita tarkastuslistaa, ja uskokaa pois, se jos mika oli viimeisen paalle pilkunviilausta. Taalla, kuten Suomessakaan, ei saa sailyttaa maitohuoneessa mitaan muita tavaroita, kuin niita, jotka ovat lypsyn kannalta valttamattomia. Tama on yksi kohta tarkastajan listalta. Tarkastaja kay lavitse maitohuoneen, rehutilat ja elaintilat.

Taalla on maarays, etta navetta taytyy pesta lattiasta kattoon kerran vuodessa ja myoskin seinat ja katto taytyy maalata valkoisiksi aina kerran vuodessa. Ja tarkastaja katsoo myos nama asiat, etta ne on toteutettu. Navetan maitoputket taytyy olla puhtaita polysta ja liasta. Ja myos tama tarkastetaan.

Mina vietin tanaan riemukkaan parituntisen navetan katonrajassa pyyhkien ratilla puhtaaksi maitoputkia, ja tuon parin tunnin aikana en paassyt edes puoleen valiin saakka. Se homma tuntui nain suomalaisesta nakokulmasta aivan jarjettomalta, kai siinakin ehka joku pointti on, mutta ensimmaisena kavi kylla mielessa, etta nailla farmareilla olisi varmaan parempaakin tekemista kuin pyyhkia navetasta polyja polyhuiskan kanssa.. Ja talla tilalla tosiaan pyyhitaan maitoputket kerran kuukaudessa. Mikali tila ei lapaise tarkastusta ja listalla on liian monta asiaa, jotka eivat ole kunnossa, tila menettaa toimilupansa. Ja tietenkaan tama puhtaustarkastaja ei ilmoita tulostaan etukateen, han vain ilmestyy paikalle, joten tilan taytyy olla kaytannossa siis koko ajan tiptop-kunnossa.

Pyydan huomenna, jos saisin skannata kopion tasta tarkastuslistasta ja julkaista sen taalla, koska se tosiaan tuntui nopealla vilkaisulla aivan jarjettoman yksityiskohtaiselta.

5. ja 6. Paiva: Painajaisia ja sadetta

Parin tuskallisen kuuman paivan jalkeen tanne oli viimeinkin luvattu sadetta tiistaina. Mina lausuin halleluujaa siina vaiheessa, kun tiistai-iltana taivas viimeinkin peittyi pilviin ja sielta alkoi tipahdella vetta alaspain. Karventynyt ihoni saisi muutaman lepopaivan paahteelta. Kaikki ensimmaisen sadon heina saatiin juuri parahiksi paalattua maanantaina ja tiistaipaiva kaytettiinkin sitten siihen, etta kaikki paalatut paalit saatiin kuljetettua pellolta tanne tilalle kaarittaviksi muoveihin. Ja se olikin sitten oma operaationsa..

Jamie hurruutteli toisella traktorilla ja mina tulin tutuksi kayneella ikivanhalla sinisella Fordilla (silla samalla josta kerroin jo viimeksi..) perassa ja molemmilla oli jattimainen paalikarry perassa vedossa. Kun paastiin pellolle, niin Jamie irrotti oman karrynsa ja alkoi lastaamaan paaleja minun karryyni. Kun se tuli tayteen, vaihdoin tyhjan karryn peraani ja sama lastausoperaatio jatkui. Kummankin kyytiin mahtui aina 11 pyoropaalia. Kaikki oli ihan hyvin viela siina vaiheessa, kun paaleja haettiin tassa tilan vieressa olevilta pelloilta. Mutta homma muuttui himpan verran jannittavammaksi, kun paaleja piti hakea n. 5km paassa olevilta tilan kaukaisimmilta pelloilta ja matkan varrella piti hurruutella tovi jos toinenkin isohkoa maantieta pitkin. Sehan ei ollut homma eika mikaan tyhjan karryn kanssa.. Mutta kun lastina oli muutaman tonnin edesta paaleja, joita ei oltu edes kiinnitetty mitenkaan mihinkaan, sai kuskilla olla kieli tarkasti keskella suuta. Suomessa noin ison kiinnittamattoman kuorman kanssa ajelu olisi ollut kai laitontakin.. Meikalaisen Fordissa ei ollut edes mitaan peileja, joista olisi voinut kurkkia, tuleeko takaa autoja vai ei, eika traktorissa sen puoleen ollut edes vilkkujakaan. Eika niita kukaan takaa tuleva olisi edes nahnytkaan paalikuorman takaa. Siispa tielta vasemmalle kaantyessa tuli lausuttua rukous jos toinenkin, ettei kukaan hullu autoilija paattaisi kaahata ohitse suoraan traktorin alle..

Kaikki tama traktoriajelu tuli sitten lopulta uniinkin asti. Maanantain ja tiistain valisena yona nain painajaista, jossa Jamie kaski minun vieda Maidalle tupaan jotakin. Unessa mina ajelinkin sitten kiltisti tuvan luo traktorilla ja posotin silla tuvan ovesta sisaan. Painajaiseksi uni muuttui siina kohtaa, kun olin Fordilla keittiossa, enka saanut sita pysahtymaan, vaikka kuinka yritin. Jarru oli yhtakkia vain kadonnut johonkin ja pelkasin niin kauheasti, etta osun keittion poytaan.

Tiistain ja keskiviikon valisena yona sama teema jatkui, paitsi etta Fordin perassa oli talla kertaa se iso paalikarry ja talla kertaa seikkailin ihan ulkoilmassa. Yritin kaikkeni, mutta traktori ei tallakaan kertaa pysahtynyt. Seisoin unessa koko painollani jarrun paalla ja kiskoin kasijarrusta, mutta traktori vain meni omia menojaan enka saanut sita hallintaani ollenkaan. Toinen traktori oli minun edessani ja tormasin siihen silla seurauksella, etta Fordi kaatui ympari ja mina mietin, etta kuinka ihmeessa selitan Jamielle, miksi niin tapahtui.

Tiistai-iltana olin ihan kuolemanvasynyt kaikista hommista ja kaaduin sankyyn jo kahdeksan aikaan illalla. Puolenyon maissa herasin keskelta painajaisia siihen, etta olin unissani potkinut sangynpaatya niin lujaa kuin olin ikina pystynyt.. Hetken aikaa jo mietin, etta olinko oikeasti kolaroinut traktorilla. Tieda sitten, mita nuokin unet jonkun symboliikan mukaan tarkoittavat :D

Tanaan keskiviikkona minulla on ollut osittainen lepopaiva. Aamulla minun ei tarvinnut edes herata aamulypsylle, vaan sain rauhassa nukkua niin pitkaan kuin halusin. Mika oli ihan virkistavaa, koska todella olin unen tarpeessa. Taalla on satanut koko paivan ajan, joten mitaan ulkohommia ei ole voinut kauheasti tehda. Paivalla lahdettiinkin sitten Maidan kanssa kaymaan Brockwillessa, joka on taalta noin tunnin matkan paassa. Maida on nyt viela kuukauden verran aitiyslomalla, mutta muuna aikana hanen tyopaikkansa on Brockwillessa. Maidan tyokaverille jarjestettiin yllatyksena "bridal shower", joka on kai jonkinlainen ystavien jarjestama tapaaminen tulevan morsiamen kanssa. Morsiansuihkussa vaihdellaan lahjoja ja muutenkin kai valmistellaan tulevaa vaimoa avioliiton saloihin. Mina en kuitenkaan osallistunut siihen, vaan jain siksi aikaa hengailemaan pikkukaupungin ostarille ja ihmettelemaan kanadalaista elamanmenoa. Ostarilla pyoriessani oikein saikahdin, kuinka ystavallisia ja sosiaalisia ihmiset taalla ovat :D Suomessa ei kavisi laatuun ollenkaan, etta taysin tuntemattomat ihmiset tulisivat puhumaan jotakin huuliharpun soittamisesta kesken vaateostosten :D

Ehtoopuolella olikin sitten taas edessa iltalypsy ja muut jo tutuksi kayneet kuviot. Osallistun lypsyyn mukaan, sen jalkeen juotan navetassa olevat pikkuvasikat, paastan lehmat takaisin laitumelle, kolaan sonnat pois kaytavilta ja parsista ja jaan heinat ja vakirehun valmiiksi parsiin seuraavaa lypsykertaa varten. Aamulla yksi tilan harvoista jersey-lehmista oli pyorayttanyt vasikan, joten minulle tuli tanaan yksi tuttijuotettava lisaa. Osa tilan vasikoista on ulkona igluissa, eli sellaisissa valkoisissa muovikopeissa. Mutta koska poikimisia on viime aikoina ollut niin paljon, kaikille vasikoille ei ole riittanyt tilaa ulkona, joten osa taytyy pitaa sisalla navetassa.

Pikkuvasikat ovat ympari vuoden noissa muovikopeissa, myos siis talvella kovilla pakkasilla. Suomessa on kayty kovaa keskustelua siita, onko se vasikoille hyvaksi vai ei, ja nykyisen lainsaadannon mukaan pikkuvasikoiden pitaminen sellaisissa ei ole talvella sallittua. Nama taalla sanovat, etta sen jalkeen kun he siirtyivat pitamaan vasikoitaan ulkona, ne ovat pysyneet terveempina kuin koskaan. Noh, itse olen vahan kriittinen moisen jarjestelyn suhteen. Toki tassa navetassa olevat vasikkatilat ovat suoraansanottuna surkeat, voin kuvitella, etta ne ovat vetoisat ja kosteat talvisin, joten sen puolesta en ihmettele, jos vasikoilla tulee sellaisissa oloissa ongelmia terveyden kanssa. Kuten iglukuvasta nakyy, vasikat ovat kaulapannasta kiinni igluissa. Mika ei myoskaan olisi Suomen lainsaadannon mukaista, silla alle 3kk ikaisia nautoja saa pitaa kiinni kytkettyna vain valiaikaisesti. Vasikat eivat myoskaan ylla koskettamaan toisiaan, mika olisi myoskin laitonta Suomessa. Nama taalla olivat aivan aimistyneita, kun kerroin asiasta. He sanoivat, etta Euroopassa ja Suomessa elainetiikka ja elainsuojelu ovat varmaankin paljon pidemmalla mita taalla. Ja nama asiat ovat vasta tulossa tanne keskusteluun.

Toinen asia, mika taalla ihmetyttaa vasikoiden hoidossa, on se, etta taalla ei tunnuta olevan kauhean tarkkoja vasikoiden juottamisen suhteen. Suomessa tuntuu olevan aivan taysin itsestaan selvaa, kuin lahes Raamattuun kirjoitettua, se, etta maito juotetaan vasikalle kadenlampoisena ja tuttijuottoa jatketaan viikkojen ajan. Taalla maito on valilla taysin kylmaakin ja kysyessani, etta eiko se pitaisi lammittaa, vastaukseksi olen saanut kummia katseita. Vasikat juovat kylla kylmaakin, mutta ainakin itse huomaan eron aivan selkeasti juomishalukkuudessa, kylma ei vain maistu niin hyvin mita lammin. Kylma maito ei sula niin hyvin kuin lammin ja ripuliriski kasvaa. En tieda, onko nailla taalla ollut ripuliongelmia vasikoilla.

Lehmavasikat opetetaan muutaman paivan ikaisena sankojuotolle, sonnivasikat saavat juoda tuttisangosta siihen asti, kunnes lahtevat valitykseen, jossa ne jatkanevat tuttijuottoa. Navetassa vierekkain olevat pikkuvasikat imevat toisiaan valilla kovastikin, kun eivat paase tyydyttamaan imemisen tarvettaan. Siina on aina omat riskinsa, jos vasikat imevat napaa tai nisia: napa voi tulehtua ja vetimet voidaan imea pilalle vasikkana. Igluissa olevat vasikat kun eivat paase koskemaan toisaan, niin sita ongelmaa ei ole.. Taalla ei myoskaan tunnuta olevan niin tarkkoja myoskaan ternimaitojuoton kanssa, mita Suomessa. Pari ensimmaista juottoa tarjotaan ternimaitoa, mutta sen jalkeen siirrytaan hyvin pian tavalliseen maitoon. Olen saanut sellaisen vaikutelman, niin kuin naille ei olisi niin suurta valia, mita maitoa vasikalle juotetaan, kunhan se vain juotetaan.. En tieda, johtuuko se siita, etta taalla ei vain tiedeta, vai siita, etteiko vain valiteta.

4. Paiva: Ei mitaan uutta auringon alla

Tanaan oli ihan tylsa paiva. Ei tapahtunut mitaan erikoista, mika toisaalta oli ihan mukavaakin eilisen haslingin jalkeen. Aamunavetan jalkeen lahdettiin taas pellolle tekemaan heinaa ja heinapellolta mentiinkin sitten iltanavettaan. Iltalypsyn aikana loytyi yksi utaretulehdukseen sairastunut lehmarouva. Koska tama on luomutila, niin antibioottien kayttoa yritetaan valttaa aivan viimeiseen asti. Lehma lypsettiinkin erilleen ja sen jalkeen nahan alle tuikattiin pistoksena annos E-vitamiinia, jota Jamie sanoi antavansa vastustuskykya parantamaan. E-vitamiinia annetaan kuulemma myos silloin, kun lehma on poikimassa tai sita ollaan pistamassa umpeen tai ylipaataan kaikissa muissakin tilanteissa, joissa lehman vastustuskyky voi joutua koetukselle.

Seuraavan viikon ajaksi on luvattu sadetta, minka mina otan vastaan ilomielin. Nama kuluneet pari paivaa ovat olleet todella tuskallisen kuumia ja aurinko on porottanut aivan pilvettomalta taivaalta. Kasivarsissani alkaa olla jo kiva paivetys, saa nahda tunnistaako kukaan minua enaa edes kun tulen ihan mustana takaisin Suomeen :D

3. Paiva: Heinanpyorittelya

Huhhahhei, mika paiva! Ei ole hirveasti ollu aikaa istuskella paikoillaan ja vain oleilla. Taalla on nyt heinantekoaika ja ensimmaista satoa ollaan juuri viimeistelemassa, joten kiiretta riittaa. Tiistaiksi on luvattu sadetta, joten huomisen aikana taytyy saada kaikki loput talteen. Tanaan aamunavetan jalkeen olen siis vain ajellut traktorilla pitkin peltoja ja pyohinyt heinia. Ajokkina toimi huippumoderni Fordi, joka takaa ainakin kivan rusketuksen kasivarsille..

Kyseinen traktori on egronomian ja tyoturvallisuuden huippuyksilo! Ennen kuin minut paastettiin yksin rattiin, Jamie naytti minulle kuinka homma toimii, han ajeli pari kierrosta pellolla ja mina roikuin oppilaana vieressa. Tarrasin traktoriin kiinni kaikilla voimillani ja koitin olla katsomatta jalkoihini, joissa traktorin rengas viuhui 10cm paassa paljaista saaristani.. Fordi oli nahtavasti myos suunniteltu jollekin, jolla on n. 20cm pidemmat jalat ja huimasti enemman massaa kuin minulla. Ajaminen oli aika jannittavaa, koska yltaakseni polkimille minun piti istua ihan penkin reunalla ja jos viela halusin saada polkimet painettua pohjaan asti, minun piti suunnilleen seisoa koko painollani niiden paalla :D Muutaman kerran saattoi tulla turvavyota ikava..

Heinanteko aiheuttaa kiireita jo ihan yksistaankin, mutta lehmat taisivat tanaan olla sita mielta, etta kaipasimme viela vahan enemman hommia, ja paattivat sitten viela karata laitumelta. Tanaan ei tarvinnut muuten sitten kuntoillakaan, riitti kun juoksi pillastuneen lehmalauman perassa niin kovaa kuin kintuista ikina vain pystyi. Lamminta oli yli +25 astetta ja ilma oli todella kostea, joten kylla tuossa juoksupuuhassa kuuma tuli!

Taalla tehdaan kuivaa heinaa, mika nain suomalaisesta nakokulmasta tuntuu vahan vanhanaikaiselta. Tilan vaki puolestaan oli aivan ihmeissaan, kun kerroin, etta Suomessa melkein kaikki nurmi korjataan talteen sailorehuna, ja todella harvat tekevat enaa kuivaa heinaa. Taalla Kanadassa maksetaan maidon rasvasta ja sen vuoksi myos tiloilla yritetaan kaikin mahdollisin keinoin saada maidon rasvapitoisuus mahdollisimman korkeaksi. Kuivaheinan syottaminen nostaa maidon rasvapitoisuutta ja sen takia sita syotetaankin taalla paljon. Jamien mukaan kuivaheinalla kasvaa myos hyvannakoisia syvarunkoisia lypsylehmia, joten se on toinen syy talle rehuvalinnalle. Koska taman tilan elaimet ovat nayttelyelaimia, elainten ulkonaolla on tietenkin suuri merkitys.

Harjoittelutilallani viljellaan enimmakseen nurmea, jonka seoksessa on mukana ainakin apilaa, timoteita ja kuulemma sinimailastakin. Jonkin verran on myos rehumaissia. Viljaa tilalla ei viljella, koska siina ei kuulemma olisi mitaan jarkea, villielaimet vain soisivat sen kaiken kuitenkin.

Nain kesalla kaikki elaimet ovat yota paivaa ulkona laitumella, lypsylehmat otetaan sisaan vain lypsyn ajaksi. Elaimet elavat lahes taysin laidunruoholla, lypsylehmille tarjotaan lypsyn yhteydessa kuivaa heinaa ja vakirehua. Ruokinta on yksinkertaista, mutta lehmat tuntuvat lypsavan hyvin. Taalla ei mitata lehmien tuotosta vuositasolla, kuten Suomessa, vaan taalla puhutaan paivatuotoksista. Taman tilan lehmat tuottavat kuulemma keskimaarin 20-30kg maitoa lypsykertaa kohden. Eli paivassa 40-60kg maitoa. Jamien mukaan se tekisi vuodessa 8000-10 000 kg maitoa/paa, mika on samaa luokkaa mita Suomessakin tavanomaisilla tiloilla. Taytyy kuitenkin ottaa huomioon, etta tama on luomutila, eika tavanomainen ja luomussa tuotanto on yleensa vahemman intensiivista kuin tavanomaisessa. Taalla Kanadassa parhaiden karjojen elaimet kuulemma tuottavat vuodessa keskimaarin 12 000 - 17 000 kg maitoa/paa, mika on aivan jarkyttavan paljon. Ainakin itseani vahan mietityttaa, kuinka tuollaisia maaria tuottavat lehmat edes pysyvat terveina ja kuinka pitkaikaisia ne lopulta sitten ovat..

Talla tilalla panostetaan todella paljon jalostukseen. Jamie siementaa itse elaimensa ja tuntuu seuraavan todella tarkkaan, millaisia sonneja kayttaa lehmilleen. Taalla tilalla tehdaan 3kk valein elainten jalostusarvostelu siihen valtuutetun ja koulutetun henkilon toimesta. Elaimet luokitellaan niiden tulosten perusteella luokkiin hyva, hyva+, erittain hyva ja erinomainen. Erinomaisen luokituksen elain saa, jos se saa yli 90 pistetta sadasta. Talla tilalla on talla hetkella 3 erinomaisen luokituksen saanutta elainta. Jamie ja Maida ovat pyorittaneet tata tilaa vasta 3 vuotta, ja siihen nahden tulos on aarimmaisen kova. Tilan "taso" merkataan paperille ja paperi kiinnitetaan navetan ovipieleen, jolloin kuka tahansa navettaan tuleva vierailija pystyy samantien tarkastamaan, millaisia luokituksia tilan elaimet ovat saaneet. Mita paremmin tila suoriutuu, siita on tietysti hyotya elaimia myytaessa, mutta ilmeisesti siita on jotain muitakin etuja. Systeemi vaikutti melko monimutkaiselta, kun Jamie selvitti sita minulle tanaan. Paasen kuitenkin ilmeisesti myohemmin tana kesana tutustumaan jarjestelmaan paremmin, kun paasen kaymaan isantaperheeni sukulaisen karjatilalla. Tama sukulainen on jokin kuuluisa karjanayttelytuomari taalla Kanadassa ja han on luvannut kertoa minulle enemman tasta arvostelupolitiikasta.

2. Paiva: Ajo-opetusta ja auringonpolttamia

Takana toinen paiva taalla Kanadassa. En edelleenkaan omista aakkosia, koska huoneeseeni ei ole vedetty nettia, joten isantaperheen tietokone on ahkerassa kaytossa.

Taman paivan piti olla vain rauhallista totuttelua ja sopeutumista aikaerorasituksesta ja ylipaataan koko reilun 15h mittaisesta lentomatkailureissusta. Kaikenlaista tuli silti touhuiltua ja paa on aivan taysin sekaisin kaikesta uudesta. Minulla oli aamulla lupa nukkua niin pitkaan kuin vain olisin halunnut, mutta uni ei maistunut lainkaan enaa viiden jalkeen aamulla. Kellohan on taalla 7h vahemman kuin Suomessa, joten tuohon aikaan Suomessa oli jo kovasti keskipaiva kulumassa. Aamutuimaan kavelin pihalla tepastelemassa ja ihmettelemassa, kuinka yhta aikaa taalla voikaan olla niin samanlaista ja kuitenkin taysin erilaista kuin Suomessa. En tieda lintulajeista mitaan, enka varsinkaan osaa tunnistaa niita lauluaanten perusteella, mutta kylla niiden titityiden joukosta muutama tutunkuuloinenkin aani kuului. Ja nurmikolla oli samoja rikkaruohojakin mita Suomessa! :D Piharatamo, niittyleinikki ja nokkoset rehottavat taallakin. Melko kotoista siis..

Heti aamusta sain ensimmaisen kosketuksen paikalliseen ajokulttuuriin, kun minut istutettiin tilan lava-auton rattiin ja kaskettiin ajamaan ikivanhan Jontikan perassa kylan keskustaan, jossa oli paikalliset maalaismarkkinat. Kiiltavaksi puunattu tilan silmatera oli menossa sinne naytille ja ihmisten ihmeteltavaksi. Siina sita sitten koroteltiin 20km\h vauhtia hatavilkut paalla putputtavan ja yskivan Jontikan perassa. Meikalainenhan ei ole koskaan edes koskenut automaattivaihteeseen kaaraan, ja tilan molemmat autot ovat pahaksi onneksi sellaisia, joten aamupuhteiksi ei tullut opeteltavaksi ainoastaan taman maan liikennekulttuuri, vaan myos auto, jossa oli vain kaksi poljinta ja vaihdetankokin ihan vaarassa paikassa. Hengissa kuitenkin selvittiin komeasti, eika tainnut kukaan naapureistakaan jaada alle. Tai ainakaan kukaan ei jaanyt (elossa) manaamaan peraan...

Ajoepisodin jalkeen paiva jatkui toisenlaisilla seikkailuilla, kun isannan, Jamien, kanssa pyorahdettiin naapurtilan huutokaupassa vahan pallistelemassa meininkia. "Only junk" huokaisi Jamie ja meikalainen lahinna yritti keskittya vain siihen, etten olisi repeillyt huutokauppameklarin kasittamattoman kuuloiselle loruilulle, josta ei ns. ottanut Erkkikaan selvaa. En ymmarra kuinka kukaan voi edes puhua niin, en osaisi vetaa vastaavaa versiota edes suomenkielella :D

Mutta ihan taysin en paassyt eroon ajo-opetuksesta aamunkaan jalkeen, kun myohemmin minut istutettiin puolestaan paalta ajettavan ruohonleikkurin niskaan ja kaskettiin vetamaan nurmikko matalaksi. Enpa ollut moiseenkaan varkkiin koskaan aikaisemmin koskenut, mutta kaikkea sita nakojaan ehtii oppimaan yhden paivan aikana. Ja olihan se nyt aika rentoa surrata eestaas kirkkaassa auringonpaisteessa keskella kaunista kanadalaista maalaismaisemaa kun korvanapeista raikaa Foo Fightersin Greatest Hits. Lamminta oli "vain" +20, mutta ilmankosteus on niin suuri, etta noinkin vahainen lampotila tuntuu ihan tarpeeksi lampimalta. Saa nahda kuinka sitten suu pannaan, kun lampotilat tasta viela kohoavat. Nurmen kynimisen sivussa onnistuin karayttamaan olkapaanikin, kun ei tallainen ujonkalpea skandinaavi ole tottunut siihen, etta taivaalla paistaa jotakin kirkasta ja keltaista.

Taytyy kylla tunnustaa, etta naiden kahden taalla vietetyn paivan aikana en ole viela keksinyt pahaa sanottavaa tasta paikasta. Ja miksipa sita valittaisikaan, jos takapihalta loytyy vastaremontoitu uima-allas, jolta mina sain vieda neitsyyden tanaan! Ei, eika kyseessa olleet mitkaan irstaat karkelot, sain siveasti vain kunnian olla ensimmainen, joka vilvoitteli ruhoaan altaassa. "Tama se on elamaa" haivahti ajatuksena mielessa siina kohtaa, kun lohoili aurinkotuolissa altaan reunalla hyvan kirjan ja musiikin kera.

Ehtoopuolella sain kosketuksen siihen, miksi oikeastaan tanne olin edes tullut. Paasin, tai siis jouduin, iltalypsylle mukaan. On oikeastaan aika lohdullista tietaa, etta oli sitten missa puolella maailmaa tahansa, niin lehmat toimivat joka paikassa samoin. Olin vahan yllattynytkin siita, kuinka vahan lypsykaytannot eroavat Suomen ja Kanadan valilla. Ja mikas siina lypsaessa, kun rivit ovat taynna upearakenteisia Holstaineja, jotka olisivat suunnilleen jokaisen suomalaisen lypsykarjatilallisen marka paivauni. Lypsyn paatteeksi saatiin kokea elaman ihmekin, kun hieho paatti pyorayttaa pienokaisensa maailmaan. Mina sain tunkea kateni heti katiloavuksi, kun Jamie oli lahtenyt pellolle toihin ja Maidalla, tilan emannalla, olivat kadet taynna Lane-vauvasta. Komea vasikkahan sielta saatiin pihalle ja tuore aiti jatettiin rauhassa ynisemaan jalkikasvulleen, kun muut elaimet paastettiin yoksi takaisin laitumelle.

Tallaista tanaan. Huomenna taalla on isainpaiva ja edessa on taas uudet seikkailut, ilmeisesti paasen heinapellolle hankkimaan itselleni lisaa rusketusta!