Takana toinen paiva taalla Kanadassa. En edelleenkaan omista aakkosia, koska huoneeseeni ei ole vedetty nettia, joten isantaperheen tietokone on ahkerassa kaytossa.
Taman paivan piti olla vain rauhallista totuttelua ja sopeutumista aikaerorasituksesta ja ylipaataan koko reilun 15h mittaisesta lentomatkailureissusta. Kaikenlaista tuli silti touhuiltua ja paa on aivan taysin sekaisin kaikesta uudesta. Minulla oli aamulla lupa nukkua niin pitkaan kuin vain olisin halunnut, mutta uni ei maistunut lainkaan enaa viiden jalkeen aamulla. Kellohan on taalla 7h vahemman kuin Suomessa, joten tuohon aikaan Suomessa oli jo kovasti keskipaiva kulumassa. Aamutuimaan kavelin pihalla tepastelemassa ja ihmettelemassa, kuinka yhta aikaa taalla voikaan olla niin samanlaista ja kuitenkin taysin erilaista kuin Suomessa. En tieda lintulajeista mitaan, enka varsinkaan osaa tunnistaa niita lauluaanten perusteella, mutta kylla niiden titityiden joukosta muutama tutunkuuloinenkin aani kuului. Ja nurmikolla oli samoja rikkaruohojakin mita Suomessa! :D Piharatamo, niittyleinikki ja nokkoset rehottavat taallakin. Melko kotoista siis..
Heti aamusta sain ensimmaisen kosketuksen paikalliseen ajokulttuuriin, kun minut istutettiin tilan lava-auton rattiin ja kaskettiin ajamaan ikivanhan Jontikan perassa kylan keskustaan, jossa oli paikalliset maalaismarkkinat. Kiiltavaksi puunattu tilan silmatera oli menossa sinne naytille ja ihmisten ihmeteltavaksi. Siina sita sitten koroteltiin 20km\h vauhtia hatavilkut paalla putputtavan ja yskivan Jontikan perassa. Meikalainenhan ei ole koskaan edes koskenut automaattivaihteeseen kaaraan, ja tilan molemmat autot ovat pahaksi onneksi sellaisia, joten aamupuhteiksi ei tullut opeteltavaksi ainoastaan taman maan liikennekulttuuri, vaan myos auto, jossa oli vain kaksi poljinta ja vaihdetankokin ihan vaarassa paikassa. Hengissa kuitenkin selvittiin komeasti, eika tainnut kukaan naapureistakaan jaada alle. Tai ainakaan kukaan ei jaanyt (elossa) manaamaan peraan...
Ajoepisodin jalkeen paiva jatkui toisenlaisilla seikkailuilla, kun isannan, Jamien, kanssa pyorahdettiin naapurtilan huutokaupassa vahan pallistelemassa meininkia. "Only junk" huokaisi Jamie ja meikalainen lahinna yritti keskittya vain siihen, etten olisi repeillyt huutokauppameklarin kasittamattoman kuuloiselle loruilulle, josta ei ns. ottanut Erkkikaan selvaa. En ymmarra kuinka kukaan voi edes puhua niin, en osaisi vetaa vastaavaa versiota edes suomenkielella :D
Mutta ihan taysin en paassyt eroon ajo-opetuksesta aamunkaan jalkeen, kun myohemmin minut istutettiin puolestaan paalta ajettavan ruohonleikkurin niskaan ja kaskettiin vetamaan nurmikko matalaksi. Enpa ollut moiseenkaan varkkiin koskaan aikaisemmin koskenut, mutta kaikkea sita nakojaan ehtii oppimaan yhden paivan aikana. Ja olihan se nyt aika rentoa surrata eestaas kirkkaassa auringonpaisteessa keskella kaunista kanadalaista maalaismaisemaa kun korvanapeista raikaa Foo Fightersin Greatest Hits. Lamminta oli "vain" +20, mutta ilmankosteus on niin suuri, etta noinkin vahainen lampotila tuntuu ihan tarpeeksi lampimalta. Saa nahda kuinka sitten suu pannaan, kun lampotilat tasta viela kohoavat. Nurmen kynimisen sivussa onnistuin karayttamaan olkapaanikin, kun ei tallainen ujonkalpea skandinaavi ole tottunut siihen, etta taivaalla paistaa jotakin kirkasta ja keltaista.
Taytyy kylla tunnustaa, etta naiden kahden taalla vietetyn paivan aikana en ole viela keksinyt pahaa sanottavaa tasta paikasta. Ja miksipa sita valittaisikaan, jos takapihalta loytyy vastaremontoitu uima-allas, jolta mina sain vieda neitsyyden tanaan! Ei, eika kyseessa olleet mitkaan irstaat karkelot, sain siveasti vain kunnian olla ensimmainen, joka vilvoitteli ruhoaan altaassa. "Tama se on elamaa" haivahti ajatuksena mielessa siina kohtaa, kun lohoili aurinkotuolissa altaan reunalla hyvan kirjan ja musiikin kera.
Ehtoopuolella sain kosketuksen siihen, miksi oikeastaan tanne olin edes tullut. Paasin, tai siis jouduin, iltalypsylle mukaan. On oikeastaan aika lohdullista tietaa, etta oli sitten missa puolella maailmaa tahansa, niin lehmat toimivat joka paikassa samoin. Olin vahan yllattynytkin siita, kuinka vahan lypsykaytannot eroavat Suomen ja Kanadan valilla. Ja mikas siina lypsaessa, kun rivit ovat taynna upearakenteisia Holstaineja, jotka olisivat suunnilleen jokaisen suomalaisen lypsykarjatilallisen marka paivauni. Lypsyn paatteeksi saatiin kokea elaman ihmekin, kun hieho paatti pyorayttaa pienokaisensa maailmaan. Mina sain tunkea kateni heti katiloavuksi, kun Jamie oli lahtenyt pellolle toihin ja Maidalla, tilan emannalla, olivat kadet taynna Lane-vauvasta. Komea vasikkahan sielta saatiin pihalle ja tuore aiti jatettiin rauhassa ynisemaan jalkikasvulleen, kun muut elaimet paastettiin yoksi takaisin laitumelle.
Tallaista tanaan. Huomenna taalla on isainpaiva ja edessa on taas uudet seikkailut, ilmeisesti paasen heinapellolle hankkimaan itselleni lisaa rusketusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti