Aamulla olin lypsylla kuten normaalisti. Lypsylla oli kuitenkin kaikkea ylimaaraista hassakkaa, kun yksi yolla poikinut lehma sai poikimahalvauksen ja lyyhistyi puoliksi looriin. (Alaa tuntemattomille wikipediasta loytyy kivan napakka selostus poikimahalvauksesta).Lypsyn aikana toinenkin lehma paatti pyorayttaa vasikkansa maailmaan, se poikiminen sujui onneksi ilman sen suurempia komplikaatioita. Lypsyn jalkeen jatkoin samaa hommaa mita edellisena paivana olin aloittanut, eli puhdistin loputkin maitoputket.
Silla valin Jamie raahasi jollain ihmeen konstilla looriin halvaantuneen lehman poikimakarsinaan makoilemaan ja antoi molemmille poikineille lehmille kalsiumia nahan alle. Suomessa tata toimenpidetta varten olisi joutunut kutsumaan elainlaakarin, silla elaintenpitajat saavat antaa elaimilleen kalsiumia vain suun kautta. Suomen laakelainsaadanto taitaa muutenkin olla tiukempi ja elainlaakari saa luovuttaa tilalle laakkeita vain elainlaakarin suorittaman tutkimuksen perusteella. Taalla suoneen tai nahan alle pistettavan kalsiumpullon saa kuka vain hakea kaupasta 6 kanadan dollarilla (4,30e). Talla tilalla kaytetaankin nahan alle pistettavaa kalsiumia "halpana henkivakuutuksena" ja jokaiselle kaksi, tai useamman kerran poikineelle lehmalle annetaan pullollinen tuota ainetta.
Jalleen kerran, Suomen tiukka lainsaadanto heratti suurta ihmetysta naissa. Itse olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka elainlaakarin kaynti maksaisikin paljon, on vain hyva asia, ettei kuka tahansa saa Suomessa tehda mita tahansa elaimille. Laakelainsaadanto on kuitenkin mielestani tehty elainten suojelemiseksi asiattomalta "hoidolta". Tassa kalsiumin tapauksessa, jos sita antaa suoraan suoneen liian nopeasti, elain voi saada sydankohtauksen, joten kyseessa ei ole mikaan leikin paikka. Mielestani, maksoi sitten kalsiumpullo miten vahan tahansa, tautien ennaltaehkaisy on kuitenkin kaikkein halvin ja paras keino.
Iltapaivalla Maida vei minut n. 45min matkan paahan Kingstoniin tatinsa ja taman perheen luokse, jonne myos Maidan sisko perheineen saapui. Maidan sukulaiset vaikuttavat kaikki hulvattoman rennoilta ja mukavilta tyypeilta, jotka kaikki ovat ottaneet minut sydamellisesti vastaan. Tuntuu, niin kuin olisin heille melkeinpa perheenjasen :) Maidan tadin luona tehtiin vaihto: Maida otti kyytiinsa siskonsa lapset ja mina jatkoin Maidan siskon aman miehen ja heidan ranskalaisen harjoittelijansa kanssa matkaa. Brad, Maidan siskon mies halusi tietaa kaytannossa aivan kaiken Suomesta ja laittoi minut sanomaan suomeksi ja ruotsiksi "mina olen Suomesta, olen maanviljelijan tytar ja mina pidan Kanadasta". Brad on jaakiekkomies, joten sain/jouduin puhumaan jaakiekosta hanen kanssaan koko matkan ajan :D Selanne ja Koivun veljekset olivat hanellekin tuttuja.
Ajelimme ensin Kingstonin keskustaan, jossa pysahdyimme ainoastaan sen verran, etta saimme Ontariolaista omenasiideria matkaevaaksi. Kingstonissa on kuulemma 5 vankilaa ja saman verran kouluja. Kaupunki itsessaan naytti nopealla vilkaisulla sopolta ja viihtyisalta turistikaupungilta, jossa olisi mukava kayda toistekin ja paremmalla ajalla katsella kaupunkia vahan perusteellisemminkin.
Kinsgtonista minulla ei ole edes yhta ainuttakaan kuvaa, mutta ylla olevasta netista lainatusta kuvasta nakyy aika hyvin se, millainen katumaisema kaupungissa oli. Kinsgtonissa oli myos rajanylityspaikka Jenkkeihin. Tuntui hassulta olla niinkin lahella USA:a ja New Yorkin osavaltiota. Kingstonista jatkettiin matkaa Gananoqueen pain, jossa pysahdyttiin St. Lawrence-joen varrelle sen verran, etta ehdittiin nappaamaan muutamat kuvat ja ihmettelemaan maisemia.
Gananoquesta matka jatkui Highway 2 pitkin Brockwillea kohti. Vieressa luikerteli jatkuvasti syva St. Lawrence-joki ja alue, jota taalla kutsutaan nimella Thousand Islands. Saaria tosiaan oli runsaasti ja niilla nakyi olevan mita yltakyllaisimpia huviloita ja muskeliveneita.
Highwayta pitkin ajellessamme olimme valilla niin lahella USA:n rajaa, etta Maidan sisko, Jeanine, sai kannykkaansa tekstiviestin: tervetuloa USA:an! Brockvillessa pysahdyttiin sen verran, etta mukaan saatiin napattua epaterveellisyysruokaa. Brockvillesta otettiin suunta kohti Smiths Fallsia ja Maidan toisen siskon, Arlenen, perheen maatilaa, nimelta Mapple-Ain Holsteins. Arlene pyorittaa tilaa yhdessa miehensa Hughin kanssa ja heilla on yksi parhaimmista karjoista Kanadassa. Parhaimmille jalostuskarjoille Kanadassa annetaan vuosittain "Master Breeder"-titteli, ja Mapple-Ain Holstains on saanut taman tittelin 3 kertaa. Titteli on tavoitelluin kanadalaisissa lypsykarjapiireissa ja sen saaja saa olla todella ylpea karjastaan.
Navetta itsessaan oli 2004 valmistunut verhoseinainen parsinavetta, jossa lehmat olivat hannat vastakkain. Navetta oli tyylikkain ja puhtain navetta, missa olen ikina ollut. Lattialta olisi voinut vaikka syoda ruokansa. Sontaa ei nakynyt missaan ja elaimet olivat kiiltavan puhtaita. Todellinen show-navetta siis.
Navetan verhoseinaratkaisu oli mielenkiintoinen, silla se ei ollut samanlainen millaiseen olen ainakin itse Suomessa tottunut. Verhoseina muistutti uimapatjaa, eli se oli kaksinkertainen muovikalvo, joiden valiin oli puhallettu ilmaa.
Myos elainten ruokinta oli jarjestetty kohtuullisen erikoisella tavalla. Lypsylehmaosaston ymparilla oli kahdet kiskot. Toisia kiskoja pitkin liikkui vakirehuautomaatti ja toisia pitkin liikkui kokonainen pyoropaali. Paali eteni sen verran hidasta vauhtia, etta kun se liikkui lehmien ohitse, lehmat ehtivat repimaan siita itselleen syotavaa.
Navetta oli valoisa ja tilava, ilma liikkui navetassa todella hyvin, silla toinen paaty oli nain kesalla aivan avoin ja toisessa paassa oli 4 massiivista propellia pyorittamassa ilmaa. Vetoa olisi ehka ollut jopa liikaa pikkuvasikoille, ja senpa vuoksi ne olikin sijoitettu omaan eristettyyn tilaansa, johon ei vierailijoilla ollut asiaa. Talla tilalla ei siis pidetty vasikoita ulkona igluissa, vaan ne olivat sisatiloissa.
Mapple-Ain Holsteinien lehmat olivat ennenkaikkea show-elaimia ja jalostuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti hyvaan rakenteeseen ja ulkonakoon. Tuotoksiltaan karja on melko keskimaaraista, 9358kg maitoa/lehma/vuosi. Lehmien keskipoikimakerta on 3,6, mika on suhteellisen paljon jos vertaa Suomen lukuihin, jotka taitavat keskimaarin olla jotakin 2,5 luokkaa. Tilalta kuitenkin myydaan pois kaikki nuoret huonoimmat elaimet ja vain parhaat jatetaan, joten se tietenkin nostaa keskipoikimakertalukua. Tilan paras elain on saanut jalostusarvostelussa pistemaaran 95, maksimin ollessa 97. Maksimi ei kuulemma sen takia ole 100, koska taydellista lehmaa ei ole olemassakaan. Jotta lehma voisi saada korkeimman mahdollisen pistemaaran, taytyy 3 eri tuomarin arvostella se kahtena eri paivana ja sen jalkeen taytyy viela jonkin arvosteluneuvoston pitaa kokous ja antaa paatos siita, voiko elaimelle antaa taydet pisteet.
323 11754 511 4,3 375 3,2 (lehma on ollut lypsyssa 323 paivaa, tuottanut sina aikana 11754 kg maitoa, rasvatuotos 511kg, maidon rasvaprosentti 4,3%, valkuaistuotos 373kg, maidon valkuaisprosentti 3,2%)
210-245-212 (lehman jalostusarvo maitotuotoksen, maitorasvan ja maitovalkuaisen suhteen, parhaat lehmat saavat jalostusarvoja jotka ovat lahemmas 300, joten tama lehma on keskitasoa..)
2nd - EX-2E 2* (lehman ema on saanut arvion excellent ja silla on kaksi tytarta, jotka ovat myos saaneet arvion excellent ja kaksi sen jalkelaisista on ollut 5 tahden arvoisia - en oikeastaan kasittanyt tuota tahtisysteemia ja kuinka se erosi tuosta normaalista jalostusarvostelusta...)
3rd - GP (lehman eman ema on saanut arvion good plus)
4th - VG 2* (lehman eman eman ema on saanut arvion very good ja kaksi sen jalkelaisista on ollut 5 tahden arvoisia)
Tilan maidossa oli soluja vierailuhetkella 195 000 solua/ml ja tilan tavoitteena on pysya alle 200 000. Taalla Kanadassa solumaaran on pysyttava alle 500 000, ja useimmilla tiloilla on tavoitteena pysya jossakin 200 000 ja 300 000 solun valilla. Suomessa soluluvun kolmen kuukauden geometrinen keskiarvo ei saa ylittää 400 000 solua/ml ja raakamaitojen solulukujen geometrinen keskiarvo vuonna 2009 oli 131 000 solua/ml. Lisatietoa Suomessa tuotetun maidon laadusta loytyy maitohygienialiiton nettisivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti